Koti Blogi Sivu 29

Miten eUrheilu etenee lajin itsensä ulkopuolella

Harvoin on lähihistoriassa ollut tällaista maailmanlaajuista ilmiötä kuin eSports, tai no olihan tuossa pari vuotta sitten Pokemon ja mobiilipelaajien zombiemainen vaeltelu kaduilla ja pihoissa, mutta sentään ei Suomessa mitään Pokemon-kouluttajakouluja tai -kursseja lähdetty availemaan, mutta eSports sen sijaan sai aikaiseksi sen, että Suomeenkin on mahdollistettu useampaan keskiasteen oppilaitokseen eUrheilijan opinnot. Samoin on käynyt myös mm. USA:ssa lukiotasolla, missä eUrheilulinjat ovat olleet suositumpia jopa kuin vanha kunnon amerikkalainen jalkapallo.

Samalla kun laji on lyönyt itsensä läpi kouluasteilla ja kodeissa, on esport vedonlyönti myös kasvussa. Aino mikä lajin kasvua vedonlyönnin parissa Euroopassa on hidastanut, on ollut se tosiasia, että monen joukkueen pelaajistossa on ollut alle 18-vuotiaita, eikä Eurooppalaiset urheiluvedonlyöntioperaattorit enää ota näitä kohteita listoilleen, juuri tuon alaikäisyyden vuoksi – asia on hieman erikoinen, sillä listoilla on kuitenkin jääkiekko ja jalkapallo-otteluitakin, joissa ei ole kovinkaan erikoista, että joukkueessa pelaisi jopa 17-vuotias suurlupaus, mutta tällöinkin useimmiten vedonlyöntioperaattorit ja sportbook-operaattorit vetävät kohteen pois.

Jälleen kerran USA

Jälleen kerran voidaan sanoa, että USA pyrkii tässäkin muiden edelle. Se ei riitä, että kouluihin jo yläaste ja lukiotasoille ajetaan eSports-lajia sekä pelattavaksi että opiskeltavaksi, mutta USA:ssa on myös monelle pelille sekä paikallisia liigoja, että miljoonilla dollareilla rakennettuja kaupunkijoukkueita, jotka sitten NHL:n tyyliin kisaavat toisiaan vastaan.

Nyt vielä viime vuotinen Korkeimman Oikeuden päätös mahdollistaa sen, että osavaltiot voivat itse päättää sallivatko ne urheiluvedonlyönnin, joka viime vuoteen asti on ollut mahdollista ainoastaan Nevadassa. Oikeuden päätöksen jälkeen monet osavaltiot lähtivät muuttamaan lakejaan ja monet ovat jo avanneet pelihanat, näistä parhaimpana menestysesimerkkinä New Jersey. Tämä tarkoittaa käytännössä, että USA:ssa tulee entistä enemmän rahaa liikkumaan lajin ympärillä ja se tulee saamaan entistä enemmän sekä palstatilaa, että tv-aikaa eri kanavilla ja tähän mennessä enemmän miljoonayleisöä puolelleen saanut suoratoistoseuraaminen alkaa olla mahdollista jo televisiossa. Näin on käynyt jo Suomessakin, Telia eSports sarjan noustessa YLE Areenan ohjelmistoon tänä vuonna.

USA:ssa koulut pelaavat jo kouluja vastaan yläaste ja lukiotasolla, onko vastaavaa Suomessa vielä millään tasolla?

Pelaamisesta ammatti

Miten sitten voisi nousta ammattilaiseksi pelaajaksi Euroopassa, Aasiassa tai USA:ssa, mitä se vaatii? Vai olisiko enemmän tavoitteet Team Vitalityn kokonaisuuden tyylisessä organisaatiossa, missä yhdistyisi joukkueen managerointi, tapahtumat, tuotemyynti ja kaikki mikä lajille ominaista onkaan.

Miten eSports pelaaja voi oikeasti ansaita rahaa? Jos puhutaan ammattijoukkueista, niin pelaajille maksetaan joukkueesta ja tasosta riippuen kuukausipalkkaa, mikä parhaimmilla pelaajilla on jo vuositasolla siellä miljoonan euron tienoilla, mutta joukkueena tulos tehdään sponsorointisopimusten sekä turnausvoittojen kautta, ja mitä enemmän katsojia laji kerää, sitä suuremmaksi ovat sekä sponsorointisopimusten arvot että turnausten palkintosummat nousseet. Turnauksissa yleensä jaetaan jopa kahdeksalle parhaalle palkintorahoja mutta totta kai niin, että suurin potti menee aina voittavalle joukkueelle, ja pitää muistaa että pelistä riippuen on joukkueessa useampi pelaaja + valmentaja(t) ja muut kulut taustalla.

Joukkue voi myös maksaa (ainakin USA:ssa) paikasta kansallisessa liigassaa ja saada sitten osansa koko liigan tuloista, jotka voivat olla tulevina vuosina melkoisen korkeita medianäkyvyyden ja kiinnostavuuden lisääntyessä.

Pelaaja, joka aikoo oikeasti saada rahaa pelaamisesta, on myös katsottava, mitkä ovat sellaisia pelejä juuri nyt, missä ansainta on mahdollista. Dota 2, CS:GO, LoL, Fortnite, Starcraft II ja muutamat muut pelit ovat tasolla, jolta voi olettaa saavansa kohtuullisen elintason, jos siis pääsee aivan maailmanhuipulle, pelaajan vain pitää ymmärtää, että vastaavia unelmia on kymmenillä, jollei sadoilla tuhansilla tai miljoonilla pelaajilla, joilla kaikilla on pääsy peliin – joten harjoittelu, luontainen taito ja oikeaan joukkueeseen pääseminen ovat avainasemassa + onnea tarvitaan aina.

Ammattipelaajan lisäksi tarvitaan myös pelaamisen ymmärtäviä toisia henkilöitä valmennukseen ja samalla kun pelaaja halajaa ammattilaiseksi, pitää huolehtia myös liikkuvuudesta eli fysiikasta jopa oman personal trainerin kautta ja ruokavaliokin pitää olla sopiva, eikä sellainen, mikä tekee väsyneeksi turnausten aikana tai että pelaaja pelaisi ja eläisi ainostaan energiajuomilla.

Miten tulla ammattilaiseksi

1. Aloita ajoissa ja valitse peli omien ominaisuuksiesi mukaisesti

2. Treenaa järjestelmällisesti, katso miten toiset pelaavat, opiskele

3. Pidä huolta kokonaisesti omasta kehostasi, sillä hyvällä yleiskunnolla voit pitää paremmin oman tarkkaavaisuutesi turnauksissa ja otteluissa

4. Pyri mahdollisimman nopeasti johonkin joukkueeseen

Overwatch pelin ammattilainen Eli Gallagher, joka pelaa Evil Geniuses joukkueessa, kertoo, että joukkueessa ratkaisee joukkueen sisäinen henki ja yhteispeli. Jokaisella joukkueen jäsenellä on omat taitonsa ja samalla arvonsa joukkueelle ja joukkueen johtajan sana on laki. Ammattilaisjoukkue on kuin yritys, se toimii vain niin hyvin kuin se heikoin lenkki. Jos yksikin tiimin jäsen ei suoriudu, voi koko tiimi kaatua. Eli kertoo pelaavansa nykyään noin 10 tuntia päivässä sisältäen treenaamisen. Eli kertoo myös, kuinka tärkeätä on pitää itse pelistä, on vaikeata pelata peliä tunteja, jos ei oikeasti tykkää siitä.

Lajin tulevaisuus

Lajin tulevaisuus on varmasti varma, mutta miten laji itse suhtautuu liian nuoriin pelaajiin ja näiden käyttämään peliaikaan, onhan kyse kuitenki pelitalojen myymistä peleistä ja niiden lisäosista. Varsinkin kun vedonlyönnin kautta alkaa lajin ympärillä liikkua entistä enemmän rahaa pitää myös huolehtia, että kaikki ammattitasolla pelaavat ovat mukana tosi mielellä, eikä heitä tärkeätä turnausta läskiksi vain koska on huono päivä. Laji on vielä aivan lapsenkengissä ja onkin mielenkiintoista nähdä miten USA:n, Euroopan ja Aasian nykyiset peliturnaukset kehittyvät omiksi tai kansainvälisiksi liigoiksi ja turnauksiksi, ja varsinkin miten suomalaiset tulevat pärjäämään eri pelien parissa. Onko tulevinakin vuosina niin, että suomalaisia löytyy monen näiden pelien aivan top-joukkueiden kokoonpanoista.

ENCEn uusi kokoonpano ei vieläkään toimi.

ENCE ei onnistunut uudella kokoonpanollaan vieläkään vaikka sillä on ollut aikaa harjoitella hyvin ja reilusti IEM Beijing- turnausta varten. ENCEn tmatka kuitenkin päättyi jo lohkovaiheessa.

Turnaus alkoi ENCE:llä huonosti, kun he ottivat 2-0 pataa ekassa ottelussan 100 Thievesiä vastaan. Ensimmäisessä kartassa ei hirveesti ollut katsottavaa katsojille, sillä suomalaisia vietiin 16 – 3 lukemin ja oltiin valmiita siirtymään seuraavaan karttaan.

Toisessa kartassa ottelu näytti jo hieman tasaisemmalta ja paremmalta, mutta sekään ei riittänyt ja suomalaiset hävisi toisen kartan lukemin 16-13.

Vici Gamingia vastaan suomalaiset voitti sentään otteluvoitoin 2-1 eikä sekään tullut helposti. ENCEn jatkohaaveet kuitenkin kaatui kun he pelasivat uudestaan 100 Thievesiä vastaan, mutta suomalaiset ottivat jälleen 2-0 lukemin nokkiin ja näin myös suomalaisten matka turnauksessa oli taputeltu.

Team Vitalitylle 15,5 miljoonaa dollaria

Team Vitality avasi Euroopan päätoimistonsa Pariisiin, 10 700 neliöjalan toimistoja ja pelialueita sekä kauppa. Organisaatio kertoi samalla myös saaneena 15,5 miljoonan dollarin eli 14 miljoonan euron sjoituksen yrittäjä Tej Kohlin Rewired GG säätiöltä.
Raha tullaan käyttämään organisaation kansainväliseen kasvuun sekä valmentajien ja muiden pelaajien tukihenkilöiden palkkaukseen ja koulutukseen.
V.Hive jolla uutta tilaa kutsutaan sisältää siis myös kaikille avoimen pelitilan, kahvilan ja liikkeen, josta voi ostaa Team Vitalityn tuotteita. Tiloissa on mahdollisuus täysimääräisen kansainvälisen pelitapahtuman järjesteämiselle ja vaikka erilaisten konferenssien ja muiden tapahtumien paikaksi.
Tiloissa on 27 pelipaikkaa, joita on mahdollista vuokrata oman tiimin koulutustarpeisiin.

Organisaation toimitusjohtjaa Nicolar Maurer kertoo tämän paikan toimivan esimerkkinä tuleville Vitalyn tiloille. Joukkue on ranskalainen ja V.Hive täysin brändin oman tyylin mukainen. Tiloissa tullaan Maurerin mukaan järjestämään paljon peleihin ja pelaamiseen liittyviä tapahtumia, pieniä ja isompia.

Vitaliyn Fabien Devede kertoo että V.Hiveen on mahdollista ostaa jatkossa jäsenyys, jonka kautta on mahdollisuus päästä tiloihin pelaamaan sekä mahdollisuus saada etukäteen tietoa mahdollisista Team Vitality tapahtumista, tuotteista sekä erikoiseduista.

Vitality CS:GO
Vitality: Rocket League
Vitality: League of Legends

eUrheilu on tuonut uusia staroja seurattavaksi

Jos aiemmin nuoret seurasivat, miten suomalaiset NHL ammattilaiset menestyvät jääkiekon taalajäillä tai miten suomalaiset futaajat pelasivat Euroopan kentillä eri ammattilaissarjoissa, niin näiden ammattilaisten rinnalle on viimeisten parin vuoden aikana tullut uudenlaisia pelaajia seurattavaksi, nimittäin eUrheilun ammattilaisia.

Uusien tähtien syntymistä Suomen urheilutähtien taivaalle on voinut seurata niin televisioista kuin suoratoistopalveluista, ja tässä ajattelimme listata heistä muutaman. Samalla kun suomalaiset ovat saaneet nämä uudet tähdet, on myös eSport vedonlyönti alkanut Suomessa todenteolla ja esimerkiksi Veikkauksella on jatkuvalla sykkeellä uusia kamppailuja pelattavaksi, ja jos olet täysi-ikäinen ja itse pelannut tai seurannut aktiivisesti lajia, ovat kertoimen olleet näin alkuaikoina varsin hyviä ja pelikohteita on löytynyt tasaisesti.

Lasse “MATUMBAMAN” Urpalainen

Lasse Urpalainen on ollut vähintäänkin puoliammattilaisena jo vuosikausia ja täysin eUrheilu—ammattilaisena viimeiset vuodet pelaten Dota 2-peliä. Lasse on syntynyt 1995 ja jo nyt voittanut yli 3,5 miljoonaa dollaria, joilla turnausansioilla hän on maailmanlistalla sijalla 11. Tuosta tulosta suurin osa on vuoden 2017 The Internationalin voitosta, mutta tänäkin vuonna hän on voittanut jo lähes 100 000 ja viime vuonnakin reilut 600 000, ja tämä siis pelaamalla Dota 2-peliä. Dota 2 on peli, joka on ollut eSports genressä julkaisunsa vuoden 2013 jälkeen ja peliä on pelattu yli 1200 rahaturnauksessa ja voittorahoja on jaettu yli 200 miljoonaa euroa. Itse peli on Valven julkaisema reaaliaikainen strategiapeli, jossa pelataan joukkue joukkuetta vastaan ja suuri merkitys on nimenomaan joukkueen yhteispelillä, ei pelkästään yksittäisellä pelaajalla. Ennen siirtymistään nykyiseen Team Secret joukkueeseen, Lasse pelasi Chaos Esports Clubiss yhdessä turnauksessa saatuaan monivuotiselta työntajaltaan Team Liquidilta yllätyspotkut. Team Liquidin riveissä Lasse kamppaili 47 turnauksessa marraskuun 2015 ja helmikuun 2019 välisenä aikana.

Aleksi ”Aleksib” Virolaisen

Aleksi Virolainen on esimerkki pelaajasta, jollaista myös tarvitaan, jotta lajista voi kehittyä laajemminkin suosittua. Aleksi pelasi kauan Team ENCESSÄ CS:GO pelaajana, kunnes syystä tai toisesta hän sai penkkikomennuksen, ja on siitä lähtien semiaktiivisesti etsinyt itselleen uutta seuraa ja on sitä kautta ollut yksi seuratuimmista suomalaisista eUrheilu pelaajista.

Mediassa ja sosiaalisen median kanavissa on ollut huhuja jopa miljoonan dollarin sopimuksesta CompLexityltä, jos vain Aleksi olisi muuttanut Texasiin. CompLexityn lisäksi keskusteluissa on näkynyt myös Team OG. OG:sta ja Aleksista kirjoitettiin lokakuussa Ranskassa 1PV:n uutisissa, ja tuon uutisoinnin mukaan joukkue olisi jo pelaamassa 2020 BLAST ja ESL Pro Tour-sarjoissa. Mutta esimerkiksi hänen oma Instagram-ja Twitter-tilinsä uutisointi päättyi jo viikkoja sitten, silloin kun ENCE uutisoi Aleksin penkittämisen. Käy Aleksille miten käykään, niin me uskomme näkevämme hänet tositoimissa suurilla areenoilla taas vuoden 2020 turnauksissa.

Joona ”Serral” Sotala

Joona Sotala on edellisiin kahteen pelaajaan verrattuna erilainen eSports pelaaja, sillä hän pelaa StarCraft II-peliä, joka on yksilöpeli. Joona ponkaisi maailman tietoisuuteen voittamalla pelin MM_tittlin, joka ennen häntä oli ollut 100% korealaisten käsissä. Hän voitti mestaruuskamppailussa Kin ”Stats” Dae Yeobin.

Joona on synyt 1998 ja pelannut jo yli 100 rahaturnauksessa voittaen vajaat 800 000 dollaria palkintorahoina. Hän aloitti 14-vuotinaana ja 18-vuotiaaksi tullessaan hänellä oli jo lähes 40 turnausta takamaan ja niistä useita tuhansia euroja voittoja, mutta vasta täysi-ikäisinä hän on noussut ammattilaiseksi ja samalla pelaamaan ENCE eSports joukkueen vahvuuteen, vaikkakin hän pelaa ainostaan StarCraft II-peliä. Peli julkaisitiin 2010 ja rahapeliturnauksia on pelistä pelattu jo yli 5500 turnausta, joissa palkintorahaa on ollut jaossa reilut 32 miljoonaa dollaria. Peli on avaruuteen sijoittuva SciFi-strategiapeli, jonka on julkaissut monesta muustakin pelistä tuttu Blizzard Entertainment. Maailmanlistan parhaimmat tämän pelin pelaajat tulevat Koreasta, ja ainoa TOP10 ei korealainen on toisena listalla oleva Sotala.

Tänä vuonna Joonan taival MM-kisaoissa USA:ssa päättyi välierätappioon nuorta italialaista Riccardo ”Reynor” Romitia vastaan 2-3. Ottelun jälkeen Joona sekä sadatteli itseään että antoi kunnian voittajalleen.

Joonan otteluita on voinut seurata menneiden kuukausien aikana niin Yle Areenan eSport lähetyksissä kuin myös suoratoistopalvelu Twitchissä. Serralilla on 16 500 seuraajaa Twitchin kanavilla ja esimerkiksi Matumbamanilla reilut 127 000 seuraajaa.

Lotto on yhä suosittu peli — mikä selittää sen pysyvän suosion?

Lotto on maailmalla ja aivan erityisesti meillä Suomessa valtavan suosittu rahapeli. Ensimmäiset lottorivit arvottiin Suomessa vuonna 1971, jonka jälkeen lotosta on muodostunut monelle jopa tärkeä rutiini arjessa. Lotto on muuttanut muotoaan ja sitä pelataan yhä useammin netin kautta, mutta suosio säilyy vankkumattomana.

Useimmat lottoa pelaavat varmasti tiedostavat, että todennäköisyys jättipotin voittamiseen on häviävän pieni. Jos voittaminen kerran on niin epätodennäköistä, miksi lottoa sitten pelataan? Jos ihminen tiedostaa, ettei hän varmaankaan tule voittamaan pelissä ja lisäksi lottokuponki maksaa, miksi se halutaan silti ostaa? Mikä selittää sen, että nykyään on olemassa paljon muita lottoa viihdyttävämpiä pelejä, joissa myös voittamisen todennäköisyys on korkeampi, mutta tästä huolimatta niin moni päätyy valitsemaan juuri loton? Tähän on useita syitä, joita käymme seuraavaksi tarkemmin läpi.

Lotto on helppo peli

Lotto on toimintaperiaatteeltaan tavattoman helppo peli, jonka säännöt kuka tahansa ymmärtää. Ei vaadita strategioita tai muitakaan hienouksia, vaan riittäää, että pelaaja valitsee tietyn määrän numeroita lottokupongista ja jää odottamaan, mitä tuleman pitää. Nykyään on olemassa paljon erilaisia lottoja, jotka ovat nousseet suosiossa perinteisen televisiossa näytettävän loton rinnalle. Esimerkiksi Eurojackpot-säännöt eivät kuitenkaan poikkea merkittävästi tavallisen loton säännöistä — toimintaperiaate on sama. 

Läheltä piti -tilanteet


Moni on joskus ollut tilanteessa, jossa lottokuponkiin merkitty numero on ollut voittavan numeron vieressä. Tilanne on harmittava, mutta pelaaja saattaa pohtia mielessään, kuinka lähellä voitto olikaan. Lottonumeroiden todennäköisyydestä on tehty paljon tutkimuksia, mutta useimmat varmasti ymmärtävät, että numeron vierekkäisyys toiseen ei tarkoita sitä, että voitto olisi varsinaisesti mitenkään lähempänä.

Samaan tapaan kuin urheilussa, jossa esimerkiksi lähes ennätystä hipova pituushyppysuoritus tai maalitolppaan osunut jalkapallo rohkaisevat yrittämään uudelleen, myös lotossa pelaaja innostuu herkästi kokeilemaan onneaan uudelleen, jos voitto tuntuu olleen täpärällä. Lotossa neljä oikein saanut pelaaja on varmasti tyytyväinen pieneenkin voittoonsa, mutta jo yhden lisänumeron oikein saamalla voittopotti olisi ollut huomattavasti suurempi. Tämä laittaa mietityttämään. 

Todennäköisyyksiä ei hahmoteta

Vaikka useimmat meistä ymmärtävät hyvin sen, että lotossa voittaminen on todella vaikeaa, ei se estä pelaamista. Harva laskee lotossa voittamisen todennäköisyyksiä, eikä sillä oikeastaan olisikaan mitään merkitystä. Jos voittamisen todennäköisyys on yksi 200 miljoonasta, ei se kuulosta oikeastaan yhtään sen erilaisemmalta kuin silloin, jos voittamisen todennäköisyys on yksi viidestä miljoonasta. Kummassakin tapauksessa pääpotin nappaaminen on äärimmäisen epätodennäköistä. 

Kun todennäköisyyksillä ei vaivata päätä, ei niiden anneta häiritä myöskään loton pelaamisen tuomaa nautintoa. Jossain pelaajan sisimmässä kytee kuitenkin pieni toivonkipinä siitä, että päävoitto osuisi juuri omalle kohdalle. Kun uutisissa kerrotaan Siilinjärven 50 uudesta Eurojackpot-miljonääristä, innostaa se herkästi muitakin pelaamaan.

Viihdearvo

Loppujen lopuksi on paljon sellaisia pelaajia, joille lotossa luvattu päävoitto ei ole sittenkään se kaikkein suurin syy pelaamiseen. Loton viihdearvo on kiistaton, ja vaikka kyseessä onkin todella yksinkertainen peli, tuo se elämään mukavaa pientä jännitystä. Olisi hölmöä olettaa, että kaikkia lottoa pelaavia motivoisivat pelin rahalliset houkutukset, eikä mikään muu. Samaan tapaan kuin ihmiset käyvät konserteissa tai urheilutapahtumissa, myös lottoa pelaamalla voi saada elämäänsä jännitystä ja sisältöä, eikä sen taustalle välttämättä kätkeydy ollenkaan odotusta suurten rahallisten voittojen saavuttamisesta. 

Alle kahvikupillisen hinnalla kuka tahansa voi ostaa arpakupongin jos parikin. Sillä saa itselleen täpinää arkeen, joten monelle sijoitus on jo itsessään kannattava. Pelaajat, joiden sitten osuu se kaikkien himoitsema jättipotti, ovat onnistuneet päihittämään todennäköisyydet. Harvan kohdalle osuu jättipottia kahdesti, joten jo sekin herättelee muissa pelaajissa toiveita siitä, josko oma vuoro osuisi seuraavan arvonnan kohdalle. 

Valve esti Counter Striken avaimien myynnin steam palvelussa!

Uusin Counter Strike – Global Offensive päivitys pitää sisällään eston, jossa jatkossa laatikoiden avaimien myyminen ja vaihtaminen. Syy tälläiselle päivitykselle oli se, että Valve haluaa minimoida mahdollisimman paljon petoksia kauppapaikalla.

Valve kertoi myös, että huijausverkostot ovat käyttäneet pelin sisäisä avaimia huijaamiseen, muuttamalla ne ihan oikeaan rahaan. Uusi muutos koskee vain uusia avaimia eivätkä ne katoa pois. Voit siis edelleen ostaa avaimia tavalliseen tuttuun tapaan ja avata laatikoita pelissä, mutta et voi myydää niitä eteenpäin muualle.

Tutkimus: muut lajit kuroivat kiinni jääkiekon etumatkaa – eSports nousi nuorten miesten suosikkilajiksi

Sponsoroinnin ja viestinnän tutkimusyritys Sponsor Insight tutki 14:ttä kertaa suomalaisten kiinnostusta urheilua kohtaan.

Kiinnostavimmat urheilulajit suomalaisten mielestä ovat jääkiekko, yleisurheilu, hiihto, ampumahiihto sekä formula 1. Jääkiekosta melko tai erittäin kiinnostuneita suomalaisia on nyt 45 % aikuisväestöstä. Jääkiekon etumatka muihin lajeihin kaventui hieman– yleisurheilu on nyt3 % jäljessä jääkiekkoa (9 % vuonna 2018).

Top 20 kiinnostavimman lajin joukossa eniten kiinnostustaan nostivat formula 1, koripallo, jalkapallo ja vapaille kanaville palannut alppihiihto. Kiinnostus formuloihin nousiperäti4 %-yksikköä.

Esports ykköseksi

18-29 vuotiaissa miehissä eSports nousi ensimmäistä kertaa kiinnostavimmaksi lajiksi. 18-29 vuotiaista miehistä 53 % oli kiinnostunut eSportsistaja 52% jääkiekosta.Miehissä kärkilajit ovat jääkiekko, formula 1, yleisurheiluja jalkapallo. Naisissa hiihto ohitti jääkiekonnousten kiinnostavimmaksi lajiksi. Naisissa hiihdon jälkeen kiinnostavimmat lajit ovat jääkiekko, yleisurheilu ja taitoluistelu.

68 urheilulajia vertailussa

Tutkimuksessa vertailtiin yhteensä 68 eri lajia.Vuosittaisessa urheilu-ja kulttuurimaailmaa syväluotaavassa tutkimuksessa haastateltiin 26.2-13.3. välisenä aikananettipaneelin kautta 2092 vähintään 18-vuotta täyttänyttä suomalaista. Otos vastaa iän, sukupuolen ja asuinalueiden osalta Suomen väestörakennetta.

Tutkimuksesta Sponsor Insightin vuosittainen Sponsor Navigator-tutkimus selvitti 14. kerran suomalaisten kiinnostavimmat urheilu-ja kulttuurikohteet.

Tutkimuksessa selvitetään mm:

  • Kiinnostus urheiluun (lajit, tapahtumat, liigat, seurat, maajoukkueet, urheilijat)
  • Kiinnostus kulttuuriin (festivaalit, tapahtumat, museot, taidemuseot, teatterit, artistit,somevaikuttajat)
  • Kiinnostus järjestöjen toimintaa kohtaan (humanitääriset, vapaaehtoisjärjestöt)
  • Seuratuimmat vaikuttajat (400 henkilöä)
  • Tietokannassa yli 1500 kohdettaSponsor Insight on Pohjoismaiden suurin sponsoroinnin tutkimusyritys.

Yrityksen palveluksessa toimii noin 30 työntekijää ja asiakkaita on yli 500. Yhdistämällä eri Pohjoismaiden yritysten tietotaidon sekä panostamalla yhteiseen tutkimustyöhön ja tuotekehitykseen Sponsor Insight pystyy tuottamaan niin maakohtaista, pohjoismaista kuin myös kansainvälistä tietoa asiakkaiden erilaisiin ja kasvaviin tarpeisiin

Pelitauot tikkiin – 3 asiaa millä optimoit tauot peleissä

Oletko ollut tilanteessa, jossa istut aulassa odottamassa uuden pelin alkua esimerkiksi CS:GO, LoL, WoW classic tai PUBG:n peleissä?

Näissä peleissä voit joskus joutua odottamaan jopa useita kymmeniä minuutteja sitä, että muut pelaajat saapuvat paikalle. Odottamisen aikana voit kuitenkin käyttää aikasi ehkä nykyistä paremmin.

Käymme läpi kolme loistavaa tapaa käyttää odotusaika paremmin. Näitä vinkkejä sekä temppuja voi soveltaa myös muuhun odotteluun niin halutessaan. Tietysti voit myös käyttää aikasi paremmin lukemalla uutisia e-urheilusta sivuillamme 😉

Venyttele ja liiku

Pitkään tietokoneella istuminen alentaa tunnetusti selkäsi sekä lihastesi hyvinvointia. Nyt on loistava hetki nousta ylös tuolilta ja tehdä pieni venyttely ja -liikuntasessio. 

Venyttelyn avulla pidät lihaksesi vetreinä ja liikkumalla varmistat tärkeimpien lihaksien verenkierron.

Tee seuraava harjoitus niin monta kertaa, kuin kerkeät. Voit samalla katsoa, kuinka monta kertaa kerkeät harjoitukset tekemään. 

Näiden harjoitusten avulla saat veresi kiertämään paremmin. Jos istut tietokoneesi edessä liian pitkään ilman venyttelyä, menevät lihaksesi jumiin. Kun lihaksesi ovat jumissa, tulee osumisesta sekä keskittymisestä entistä vaikeampaa. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, miten hyvin pelaat esimerkiksi League of Legendsiä tai Counter Strike Global Offensivea.

Seuraavaksi kaksi eri esimerkkiä harjoituksista, joita voit pelitauollasi noudattaa. Harjoitus 1 kohdistuu enemmän jalkoihin, kun taas Harjoitus 2 soveltuu paremmin käsiin.

Harjoitus 1:

-10x syväkyykky

-10x tasajalkahyppy

-10x kädet varpaisiin

Harjoitus 2:

-10x punnerrus

-10x käsien pyöräytys ilmassa

-10x X-hyppyä

Pelaa muita pelejä

Voit odotellessasi pelata myös muita pelejä. Esimerkiksi Cookie Clicker on loistava peli, joka toimii selaimessasi ja kuluttaa aikaa nopeasti. 

Kokeile myös erilaisia pikakasinoita. Niillä voit pelata nopeasti ja riskeerata pienen rahasumman ja kokeilla voittaa isosti. Mikäli voitto osuu kohdalle niin mikäpäs sen mukavempaa kuin kääntää tauko rahaksi? Katso esimerkiksi kokemuksia pikakasinoista ja arvosteluista osoitteessa https://pika-kasinot.com.

Kaikki kyseisten sivustojen voitot voit myös helposti kotiuttaa ilman ongelmia, joten pääset jatkamaan muita pelejä samantien.

Erilaiset rahapelisivustot ovat myös alkaneet sponsoroimaan e-urheilu joukkueita. Näin teki myös iGame suomalaislähtöisen joukkueen kanssa.

Muista kuitenkin, että nämä tarjoukset ovat aina voimassa vain yli 18-vuotiaille suomalaisille. Ja mikäli pelaat tauolla vastaavia pelejä niin tee se aina omien varojen puitteissa.

Analysoi pelaamistasi sekä mielentilaasi

Jos sinulla on mahdollisuus, suosittelemme aina vahvasti että nauhoitat omaa pelaamistasi. Kun sinulla on tauko tai odottelet muita pelaajia pelaamaan katso aikaisempia pelejäsi tarkalla silmällä.

Kun katsot vanhoja pelejäsi, kiinnitä erityistä huomiota siihen, miten liikut sekä teet toimintoja pelissä. Etsi etenkin sellaisia kohtia, joissa teit virheen. Virheitä analysoimalla opit tunnistamaan sellaisia asioita pelistäsi, jotka pitäisi toteuttaa eri tavalla.

Virheistä oppiminen onkin yksi tärkeimpiä asioita, jonka taitava e-sports pelaaja voi omata.

Jokainen tekee virheitä, mutta niistä oppiminen on tärkeää. 

Mikäli et opi virheistäsi tai analysoi pelaamisesi virheitä ollenkaan, on sinulla suuri mahdollisuus jättää huomiotta tärkeitäkin taktisia asioita. Tämänkaltainen analyysi on aina tie parempaan suorittamiseen.

Parhaat pelaajat käyttävät nykyään myös valmentajia, joiden tehtävä on katsoa videoita heidän pelaamistaan peleistä. Tämän jälkeen valmentajat antavat vinkkejä pelaajille, joiden avulla he voivat parantaa taitojaan.

Myös psykologinen puoli on tärkeää pitää kunnossa. Mia Stellberg onkin yksi e-urheilun ensimmäisistä psykologeista. Hän on koutsannut esimerkiksi ENCE:n sekä Astraliksen pelaajia. Psykologin avulla pelaajat pystyvät käymään läpi asioita sekä ratkoa konflikteja, joita pelaajien välille voi syntyä tiukoissa paikoissa.

Psykologista puoltasi voit kehittää analyysin kanssa. Yritä muistella, missä mielentilassa olit virheen tehdessäsi. Jos esimerkiksi ärsyynnyit jostain tai keskityksesi herpaantui, voivat erilaiset harjoitukset auttaa sinua kehittymään paremmaksi pelaajaksi. Paras pelaaja on sellainen, joka ei ärsyynny tai menetä hermojaan virheen sattuessa kohdalleen. Pää tulee pitää kylmänä vaikka tilanne olisi tiukkaakin tiukempi.

Elektronisten pelien pelaaminen Suomessa 2019

Raflaavan otsikon takana on itseasiassa ajattelua ja mietintä nykyisistä netin tarjoamista mahdollisuuksista niin mobiilipelaamiseen kuin kotona tapahtuvaan pelaamiseen. Totta kai näiden vaihtoehtojen lisäksi meillä on kaikki pelikonsolit ja ne tutut ja turvalliset tietokonepelit, mutta tosiasia on, että lähes kaikissa pelilajeissa on netillä oma osuutensa. Netin välityksellä pelaajat pääsevät luomaan kansainvälisiä joukkueita, pelaaman toisia vastaan lähtemättä kotoa ja kuten olemme todistaneet, netti pelaaminen mahdollistaa jopa pelaamisen ammatikseen ja jopa rikastumisen pelaamisella.

Rikastu pelaamalla

Reilut sata vuotta sitten äkkirikastuminen oli mahdollista kultaa kaivamalla tai öljyä löytämällä, mutta nykyään ei välttämättä tarvitse edes lähteä pois kotoa -kunhan vain omaa hyvän tietokoneen ja nopean nettiyhteyden, voi oikeasti alkaa treenata jotain monista eUrheiluun liittyvistä peleistä ja ajan ja oppimisen kautta sitten vähitellen edetä aina ammattilaisuuteen saakka – se vaatii tunteja ja paljon treenaamista, mutta myös synnynnäisiä taitomahdollisuuksia, sekä onnea ja sattumaa.

Se on vähän sama kuin onnella ja sattumalla on paljon tekemistä siinä, voitatko miljoonia nettikasinolla. Samalla tavalla kuin sadat tuhannet eUrheilua harrastavat pelaajat eivät tule koskaan saavuttamaan mitään rahanarvoista, samalla tavalla käy tuhansille pelaajille nettikasinoilla, mutta silloin kun se iso voitto osuus, on se laji sitten mikä onkaan – siitä kerrotaan kyllä kaikille.

Monesti on nykyään kyse myös siitä, että kaikki pitää tehdä entistä nopeammin. Joillekin eUrheilu on liian hidas tapa edetä, oivalla jotain uutta ja siirrä katseesi toisenlaiseen pelaamiseen – siinä kun sijoitat tuhat euroa pelitietokoneeseen, voit samalla rahalla voittaa enemmänkin nettikasinon pelejä pelaamalla – tai hävitä kaikki, jolloin olet sijoittanut rahasi omaan vapaa-aikaasi ja viihdekustannuksiin, vähän kuin menisit elokuviin ja tarjoaisit kaverillesi illallisen, viihdettä on moninaista.

Ajanvietteeksi ensisijaisesti

Useimmat pelaajat pelaavat ajanvietteeksi. On sitten kyse ampuna terroristeja CS:GO pelissä tai tehdä maaleja NHL-jääkiekkopelissä tai pelata kierroksia netin kolikkopeleissä kuten Starburst tai vaikkapa Vikings go Berzerk – nämä vain esimerkkeinä täysin toisistaan erilaisista peleistä- toinen on nykyaikainen hedelmäpeli ja toinen peli, jossa pelaaja pyrkii voittojensa kautta keräämään viikinkihahmoilleen lisää raivoa, jonka kautta sitten hahmojen erikoiskyvyt tuovat pelaajille lisävoittoja ja bonuspelejä.

Useimmat pelaajat ovat valmiita maksamaan jotain pelaamisestaan ja jos siitä sitten voi voittaa jotain takaisin, saattaa hämärtää osan pelaajista ja jopa johtaa rahaongelmiin, mutta sama voi käydä autojen kanssa ja asunnon kanssa ja oikeastaan kaikkien muidenkin mahdollisten asioiden kanssa, jos vaan menee liian syvälle ja unohtaa kaiken muun. Toisaalta jos olet koodari, voit koodata seuraavan miljoonapelin tai lähteä sijoittajaksi uuteen peliyritykseen, ja toivoa, että sen pelistä tulee seuraava Angry Birds tai Fortnite.

Tietokone ja mobiilipelaaminen ovat loistavaa ajanvietettä ja tarjontaa on niin laajalti jopa maksuttomasti, että kaikille varmasti löytyy jotain pelaamista, jos nyt sitä etsii. Sitten jos oikeasti lähtee pelaamaan ansaintamielessä pitää olla valmis panostamaan, on sitten kyse nettikasinoilla tai pokerihuoneissa pelaamisesta tai sitten eUrheilusta – tosiasia on, että yleensä mitään isompaa ei voita ilman omia uhrauksia, joko ajallisia tai rahallisia.

Mobiilisovellukset valtaavat puhelimet

Älypuhelin on meillä lapsesta vanhukseksi asti ja käytössä monilla joka päivä aamusta aina siihen asti kunnes mennään nukkumaan ja vuodesta toiseen laitteisiimme tuotetaan uusia sovelluksia ja jos silloin 90-luvulla kännykällä pystyi soittamaan, lähettämään tekstiviestin ja pelaamaan matopeliä, monelle nykypäivän älypuhelin on laite, jota ilman ei enää voi elää.

Monet meistä ovat ladanneet puhelimiin useampia pelejä, joista jo yksikin olisi ollut edellisten sukupolvien puhelimille ylivoimaisia. Pelit ovat kännyköissä lähes yhtä hienoja kuin tietokoneen näytöllä, ainoastaan kaikki on vain pienempää, ja se että pääsee pelaamaan koska ja missä vain ja aina löytää pelikavereita netistä, on toisaalta mahtavaa mutta toisaalta myös pelottavaa. Kun vielä mietitään, että samalla laitteella millä pelaat, voit tilata itsellesi syötävät ja juotavat kotiin sekä maksaakin kaiken – enää ei olisi välttämättä pakko edes käydä ulkona. Sovellukset ovat tuoneet myös kasinopelit puhelimiin, pankin, askellaskurin, terveysmittarit, muistiot, kalenterit, elokuvat, television, urheilulähetykset, kameran, videot……

Onneksi eUrheilu on tuomassa tähänkin uudenlaisen näkökohdan, jo nyt Aasiassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa järjestetään paikallisia turnauksia ja niiden finaaleja, joiden ottelut pelataan paikallisilla areenoilla ja joihinkin kaupunkeihin on jo rakennettu erillisiä peliareenoita nimenomaan tietokonepelaamiselle, joissa pelaajat ja näiden joukkueet ovat keskellä esiintymässä kuin rock- ja popkonserttien tähdet, ja näiden ympärillä on tuhannet fanit kannustamassa – eUrheilusta on oikeasti nousemassa todellinen kilpailija jääkiekolle ja kenties myös jalkapallolle, ensimmäiset osviitat ovat jo havaittavissa ja muutoksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa.

Kuusi pidätetty Australiassa otteluiden järjestämisestä

Australiassakin eSports on edennyt rahapeliasteelle ja elokuun loppupuolella kuusi ihmistä pidätettiin CS:GO liigaotteluiden tulosten sopimisesta.

Pidätyksen yhteydessä useampi asunto Melbournen alueella tutkittiin. Varsinaiset tutkimukset olivat aloitettu ho maaliskuussa kun vedonlyöntioperaattori kertoi epäilyksensä poliisille.

Victorian poliisi kertoi joukkueiden sopineet pelien tuloksesta ja vielä asettaneen itse vetoja omaan peliinsä. Poliisin tutkimusten mukaisesti kyse oli ainakin viidestä eri ottelusta ja ainakin 20 vetoja oli asetettu tekijöiden toimesta omiin peleihin.
Kaikki pidätetyt olivat miehiä ja heitä uhkaa maksimissaan 10 vuoden vankeustuomio.

Paikallinen poliisijohtaja Neil Paterson kertoi, että tämä oli heille ensimmäinen kerta kun eSports lajia tutkittiin tällä tavalla Victorian poliisin toimesta. Victoria Police Sporting Integrity Intelligence Unit (SSIU) perustettiin 2013 ennaltaehkäisemään kaikkea urheiluun ja hevoskilpailuihin liittyviä rikollisia toimia. Alunperin se sai alkunsa siitä kun Australian pääpoliisiviranomaiset aloittivat tutkinnan Australaiseen urheiluun liittyvästä korruptiosta ja huumeista.