Taitonetti ja YMCA Esports ovat solmineet yhteistyön

Käytettyjen tietokoneiden myyjä Taitonetti ja Tampereen elektronisen urheilun seura YMCA Esports ovat nyt yhteistyökumppaneita.

TAITONETTI JA YMCA ESPORTS SOLMIVAT YHTEISTYÖN

Taitonetti on solminut yhteistyösopimuksen YMCA Esportsin kanssa! Jatkossa Taitonetti tulee näkymään YMCA Esports-tapahtumissa ja striimeissä sekä yhteistyönä pelikoneiden markkinoinnissa.

TAUSTAA

YMCA Esports on osa suurempaa, jo vuonna 1889 perustettua YMCA Tampere-kansalaisjärjestöä. YMCA Tampere on tunnetuin koripallostaan mutta koripallon edustusjoukkueiden ja harrastusmahdollisuuden lisäksi YMCA tarjoaa paljon muitakin harrastusmahdollisuuksia aina partiosta ja musiikista e-urheiluun asti. YMCA järjestää nuorille myös yksilöohjausta ja pajatoimintaa, sekä leirejä lapsille ja nuorille, kuin myös perheille. YMCA Tampereen toimintaan voit tutustua tarkemmin täältä.

YMCA ESPORTS

YMCA Esports on aloittanut toimintansa vuonna 2018. Sen tavoitteena on antaa pirkanmaalaisille nuorille mahdollisuus harrastaa kilpapelaamista. YMCA Esports on kasvanut varteenotettavaksi kilpajoukkueeksi kahdessa vuodessa mm. menestymällä sekä kotimaassa että Euroopan tasolla.

TOIMINTA

YMCA Esportsissa on tällä hetkellä 4 kilpajoukkuetta, jotka sisältävät yhteensä noin 30 kilpapelaajaa. YMCA Esportsin junioritoiminta kasvaa jatkuvasti ja se tavoittaa vuosittain toistasataa nuorta. Jatkuvasti kasvavasta junioritoiminnasta on myös tavoitteena kasvattaa tulevaisuuden tähtiä kohti ammattilaisuutta.

YMCA Esporsilla on myös monia striimaajia reaaliaikaisesssa suoratoistopalvelu Twitchissä. Striimaajat ja linkit heidän striimeihinsä löydät täältä.

KILPAILUT JA AIEMPI MENESTYS

YMCA Esports kilpailee tällä hetkellä seuraavissa peleissä:

Counter-Strike: Global Offensive (CS GO)

  • Esea Europe Main League (sarja kesken).
  • Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 sijoitus: 9-12.
  • FEL haastajaliiga sijoitus: 3.

PlayerUnknown’s Battlegrounds (PUBG)

  • Berlin european final sija 14.
  • PSL kausi 7 top 60

NHL

  • SM-kisat Top 32
  • ECL (european championship) sija 5.

Sim Racing

  • Menestystä lukuisista eri kilpailuista. Useita kilpailuja on myös vielä kesken.
  • YMCAn talliin kuuluu useita Suomen kärkeä hipovia kuskeja.
  • Myös Heikki Kovalainen on ajanut ja tulee ajamaan kunniajäsenenä YMCA Esportsin mukana kilpailuissa, kun mahdollista.

Tulevana vuotena YMCA Esports osallistuu myös Fortniten solo-kilpailuihin.

YMCA Esportsin kotisivulle pääset tästä linkistä: https://ymcaesports.fi/

YMCA Esportsin joukkueisiin ja striimaajiin pääset tutustumaan tästä.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories