Voidaanko tulevaisuudessa e-urheilussa käyttää virtuaalivaluuttoja?

Peliala on aina ollut ensimmäisten joukossa ottamaan vastaan teknologian kehityksen uudet aallot, jotka se on voinut ottaa käyttöön melko nopeasti. Tähän lasketaan niin virtuaalinen todellisuus, lisätty todellisuus kuin myös pilvipelaaminen. Samoja ilmiöitä on nähty myös e-urheilukentillä.

Jo yli kymmenen vuoden ajan aktiivisesti kasvanut esports-ala on edelleen suuressa kasvusuunnassa ja vuosittaisen kasvun odotetaan jatkuvan vielä pitkään. Virtuaalivaluutat ovat samalla sitoutuneet vahvasti digitaaliseen maailmaan, ja e-urheilualalalla on puhuttu jo vuosia näiden kahden yhdistämisestä.

Tällä hetkellä suurin kryptovaluutta on bitcoin, mutta sen rinnalla maailmalla on jo lähes 2 000 erilaista virtuaalivaluuttaa. Tästä huolimatta vain 20 suurinta valuutta pitää hallussaan 90 % markkinoista, joten muilla valuutoilla on melko vaikea tie nousta suosituiksi. Suurimpia ovat bitcoinin rinnalla muun muassa ethereum, litecoin, stellar, XRP ja NEO.

E-urheilu on otollinen ala kryptovaluutoille

E-urheiluala on erittäin avomielinen uusille asioille. Se on vielä itsekin kehittymässä, jonka lisäksi pelaajat ovat nuoria ja pystyvät hyvin nopeasti ottamaan käyttöönsä mitkä tahansa teknologian ja alan muutokset.

Digitaalisten älysopimusten solmiminen turnauksista, pelaajavoitoista ja sponsoripalkkioista on jo arkipäivää, joten mitä jos valuuttana käytettäisiin pelkästään kryptovaluuttoja? Siitä on nähty jo viitteitä viime vuosien aikana. Esports-striimajat ovat voineet rekisteröityä DLive-palveluun, joka hyväksyy bitcoineja ja ethereumeja sen omien rahakkeiden ostoon.

Suosittu striimaaja Pewdiepie on jo liittynyt Dliveen, ja se voi aiheuttaa samanlaisen siirtymän myös muiden striimaajien ja etenkin esports-striimaajien kanssa, josta voi tulla merkittävä muutos alalla. Samoin virtuaalivaluutta Ripple on sijoittanut 100 miljoonaa dollaria pelkästään virtuaalivaluuttojen käyttämää lohkoketjuteknologiaa tukevien pelien kehittämiseen.

Palkinnot virtuaalivaluuttoina?

Erilaisia kryptovaluuttoja voitaisiin tarjota tulevaisuudessa myös palkintoina turnauksista tai maksaa pelaajien palkat niillä. Samoin virtuaalivaluuttoja voitaisiin käyttää pelinsisäisten ostojen, kuten tarvikkeiden, varusteiden ja vaatteiden ostoon, tai pelissä käytettävän valuutan ostoon. Tämä on ensimmäinen asia, joka tulee nostamaan kryptovaluuttojen käyttäjämäärät kattoon.

Vuonna 2019 virtuaalipalapelejä tekevät Satoshi’s Treasure julkaisi miljoonan dollarin arvoisen virtuaalisen bitcoin-metsästyksen, jossa se oli ripotellut 1 000 bitcoin-lompakon avaimen osaa ympäri maailmaa.

Osallistujien piti löytää ne säännöllisesti sähköpostitse saapuvien vihjeiden avulla ja kun 400 osaa oli löydetty miljoonan dollarin palkinto jaettaisiin. Vaikka kyseessä on melko ekstereemi-ilmiö, se kuitenkin osoittaa, miten paljon erilaisia käyttömahdollisuuksia digitaalisilla valuutoilla on.

Esports-vaikuttajat ovat luoneet omia virtuaalivaluuttojaan

Tunnettu esports-vaikuttaja Susie Kim ilmoitti aikaisemmin luovansa oman kryptovaluuttansa, SUSIE:n, jota hänen seuraajansa voivat käyttää ostamaan pääsyn hänen yksityiseen Discord-chattiinsä tai ostaa häneltä huomionosoituksia somessa. Kimin lisäksi 30 muuta pelaajaa ja esports-striimaajaa ovat tehneet jo saman Rally-alustalla.

Toisaalta FirstBlood Techonologies-yritys on pyörittänyt jo vuodesta 2016 lähtien omaa FirstBlood-pelialustaansa netissä, jonka dawn-valuutta on ethereumin lohkoketjuteknologiaan perustuva, ensimmäinen esports-valuutta. Pelaajat voivat osallistua kyseisellä valuutalla ja nykyään myös DAI-stablecoinilla turnauksiin ja voittaa niitä eri tapahtumista. 

NFT-pelit ovat seuraava askel

NFT (non-fungable token) tarkoittaa lohkoketjua, jossa muodostetaan yksilöityjä ja muuttumattomia rahakkeita eli poletteja. Ne todistavat digitaalisesti tietyn asian omistajuuden. Se voi olla vaikkapa taideteos tai pelimaailmassa esimerkiksi skinejä tai muita varusteita.

Lohkoketjuteknologiaa laajasti kannattava Pewdiepie on luonut omia skinejään lohkoketjuteknologiaa tukevassa 3D-pelissä Wallem, josta voi saada palkintoja myös ethereum-poletteina.

Lisäksi lohkoketjuteknologiaa käyttävä peliyritys Animoca Brands ilmoitti vuoden 2020 lopulla luovansa uuden Formula E-pelin, jonka pelaaminen perustuu NFT:hin. Lähivuosien aikana voimme odottaa myös muita NFT-pelejä ainakin kanadalaisen peliyritys Skymarchin ja lohkoketjuteknologiaa käyttävän Enjinin yhteistyönä.

Tron on suuntautunut pelialalle

Vasta kehitteillä oleva virtuaalivaluutta Tron, TRX, on suuntautunut vahvasti pelialalle. Se osti jo vuonna 2018 BitTorrentin ja sopi vuotta myöhemmin yhteistyöstä DLiven taustalla toimivan Refereumin kanssa, jonka jälkeen DLivessä on voinut ansaita palkkiona niin TRX- kuin BitTorrent-valuuttaa.

Tron tekee yhteistyötä myös Samsungin kanssa ja se löytyy Samsungin Keystore-lompakosta. Vuoden 2020 alusta asti voimassa ollut käytäntö tarkoittaa sitä, että Samsungin käyttäjät voivat tehdä rahansiirtoja TRX-valuutalla ja ostaa Tronin dApps-sovelluksia.

Tällä hetkellä Tronia pidetäänkin kryptopelaamisessa käytettävien valuuttojen ehdottomana ykkösenä. Kaikkien kryptovaluuttojen keskuudessa se on 12-15 sijalla. Tronin takana oleva kiinalainen Justin Sun kertoo kuitenkin Tronin olevan vasta tiensä alussa ja kyseessä on pitkäaikainen prosessi kohti täysin hajautettua internetiä.

Kryptovaluuttojen ja e-urheilun suhde tulee kukoistamaan

Seuraavat 10 vuotta ovat tärkeä ajanjakso kryptovaluuttojen ja e-urheilun suhteiden muodostamisessa. Selkeästi on nähtävissä se, kuinka ilmiö on hitaasti, mutta varmasti, leviämässä pelialalle ja sen myötä hyvin nopeasti e-urheiluareenoille. Lohkoketjuteknologiaa tukevien pelien kehittyessä harppaus tulee olemaan nopeampi.  

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories