Suomessa yhdistettiin perinteinen urheilu ja e-urheilu – Football Triathlonin MM-turnaus tähtää kansainvälisille markkinoille

By eepelit.fi

Football Triathlon World Championships yhdistää uudella hauskalla tavalla perinteisen urheilun sekä valtavassa kasvussa olevan e-urheilun. Turnauksessa joukkueet kilpailevat keskenään maailman suosituimman lajin kuninkuudesta saman päivän aikana perinteisen jalkapallon, pöytäjalkapallon sekä virtuaalijalkapallon parissa.

Football Triathlon laajentaa tapahtumaformaattia uusiin maihin ja rakentaa maakohtaisilla karsintaturnauksilla Football Triathlon -turnausverkoston. Tapahtumaformaatti on saanut kansainvälistymistukea muun muassa AVEKilta, Tampereen kaupungilta, Business Tampereelta sekä Business Finlandilta.

– Idea Football Triathlonista lähti järjestäjien omien harrastusten kautta ja rakkaudesta jalkapallokulttuuria kulttuuria kohtaan. Ensimmäinen testiturnaus järjestettiin Tampereella syksyllä vuonna 2011 ja Espanjassa vietetyn opiskelijavaihdon aikana alkoi elää unelma suuremmasta kokonaisuudesta. Football Triathlon on tullut aina hetkessä täyteen täällä Suomessa ja nykyään joukkueita tulee jo useista eri kaupungeista. Tavoitteemme on saada kasvatettua Football Triathlonista kansainvälinen ilmiö, joka toisi mahdollisimman paljon iloa jalkapallokulttuurin ystäville ympäri maailmaa. On ollut innostavaa nähdä, kuinka paljon Football Triathlon on herättänyt kiinnostusta myös Suomen kasvuyritystapahtumissa Slushissa ja Arctic15-tapahtumassa, kertoo HILLA Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Robert Niva.

Potentiaalia Football Triathlon -konseptilla on paljon, sillä jalkapallo on maailman suosituin laji, jota joko seuraa tai harrastaa arviolta 3,5 miljardia ihmistä. Noin 270 miljoonaa on aktiivisesti tekemisissä urheilulajien kuninkaan kanssa. Myös e-urheilu on suuressa nosteessa ja viime vuonna sitä seurasi arviolta 323 miljoonaa fania ympäri maailmaa. Jo ainoastaan FIFA18-peliä myytiin 10 miljoonaa kappaletta kahdeksassa viikossa.

Football Triathlon tähtää ketterään kansainvälistymiseen lisensoinnilla. Football Triathlonin lisensointimallissa paikallinen tapahtumajärjestäjä ostaa lisenssin ja ohjeistuksen karsintaturnauksen järjestämiseen. Football Triathlonin edustajat koordinoivat järjestelyjä. Virallisten maakohtaisten karsintaturnausten voittajat pääsevät suoraan MM-finaaliin Tampereelle kamppailemaan maailmanmestaruudesta kesällä 2019.

www.footballtriathlon.com