Mistä e-urheilun peleistä lyödään Suomessa eniten vetoa?

Elektronisen urheilun suosio on vyörynyt valtavalla voimalla ympäri maailman viime vuosien aikana. Myös Suomessa kiinnostus elektronista urheilua eli e-urheilua kohtaan on lisääntynyt vuosi vuodelta ja se on pikku hiljaa vakiinnuttanut asemansa muiden urheilulajien joukossa niin penkkiurheilijoiden kuin vedonlyöjienkin keskuudessa.  

 
Eri elektronisen urheilun piiriin kuuluvissa peleissä järjestetään yhä enemmän turnauksia eri puolilla maailmaa ja niissä jaossa olevat palkinnot ovat nousseet yhä suurempiin lukemiin. E-urheilun maailmasta löytyy jo suuri joukko ammattitason pelaajia, jotka pelaavat joko yksin tai joukkueessa ja joiden takana on yhä todennäköisemmin sponsori tai sponsoreita.  
 
Sen lisäksi että e-urheilua ammatikseen pelaavien määrä on kasvanut nopeaan tahtiin, on siihen kuuluvien eri pelien seuraamisesta tullut suosittua ajanvietettä. Monet katsovat mielellään taitavien pelaajien pelaamista YouTuben tai Twitchin kaltaisilla suoratoistoalustoilla pitkälti samaan tapaan kuin mitä tahansa muuta urheiluottelua. Myös esports vedonlyönti on lisääntynyt. Koska e-urheilu löytyy nykyään monen nettikasinon vedonlyöntiosiosta omana osionaan, on tarjolla nyt myös entistä enemmän vaihtoehtoja vedonlyöntiin elektronisen urheilun saralla.  
 
Seuraavaksi tarkastellaan muutamia tämän hetken suosituimpia e-urheilupelejä suomalaisten vedonlyöjien keskuudessa. Näitä pelejä seurataan ahkerasti ja aina turnausten lähestyessä elektronisen urheilun seuraajat ja vedonlyöntiä harrastavat kerääntyvät sankoin joukoin lyömään vetoa pelien lopputuloksesta. 

Counter-Strike 
 

Counter-Strike: Global Offensive, joka tunnetaan myös nimellä CS:GO, julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2012. Sitä edelsivät vuonna 2000 julkaistu Counter-Strike sekä vuonna 2004 julkaistu Counter-Strike: Condition Zero, mutta CS:Go oli näistä se peli, joka löi itsensä toden teolla läpi. Pelistä on noussut yksi maailman tunnetuimmista FPS-peleistä (first person shooter) ja se löytyy lähes jokaisen e-urheilua tarjoavan vedonlyöntisivuston listoilta.  
 
Peli ei ole suosittu pelkästään Suomessa — Counter-Striken virallisen verkkosivuston mukaan peliä pelasi elokuussa 2020 peräti yli 20 miljoonaa pelaajaa maailmanlaajuisesti. Vetoa lyödään monissa Counter-Strike -turnauksissa, mutta yksi suosituimmista on amerikkalaisen pelikehittäjä Valven sponsoroima Global Offensive Major Championships, joka on järjestetty vuodesta 2013 lähtien.  

Dota 2  
 
Dota 2 on yksi suomalaisten e-urheilun ystävien rakastetuimmista peleistä. Tätä Valven vuonna 2013 kehittämää verkossa pelattavaa moninpeliä pelasi elektronisena urheilulajina maailmanlaajuisesti lähes kahdeksan miljoonaa pelaajaa elokuussa 2020 tehdyn selvityksen mukaan. 
 
Dota 2 -pelissä kymmenen pelaajaa jakautuvat kahteen joukkueeseen, jotka taistelevat toisiaan vastaan. Pelaaja voi valita itselleen mieleisen pelihahmon yli sadan eri vaihtoehdon joukosta. The International on maailman suurin Dota 2 -kilpailu, joka on järjestetty vuodesta 2011 alkaen eri puolilla maailmaa ja viimeisimpänä vuonna 2019 Shanghaissa, jossa myös suomalaiset pelaajat niittivät menestystä turnauksen voittaneen OG-joukkueen jäseninä. 

Fortnite 

Epic Gamesin vuonna 2017 kehittämä Fortnite on tuoreempi tulokas elektronisen urheilun maailmassa, mutta se on nopeasti noussut niin Suomessa kuin maailmalla yhdeksi suosituimmista peleistä. Sen suosio on kasvanut nopeasti myös vedonlyöntisivustoilla. Tämän hetken merkittävin kilpailu tässä pelissä on Fortnite World Cup, joka on järjestetty vuodesta 2019 alkaen. 

Fortnite on battle royale -tyyppinen peli, josta on olemassa kolme erilaista vaihtoehtoa: Creative, Save The World sekä Battle Royale. Fortnitesta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että pelaajat voivat taistelemisen lisäksi rakentaa pelissä eri materiaaleista erilaisia elementtejä aina seinistä ja portaista massiivisiin linnoituksiin.  

 
Elektroninen urheilu kattaa monet muutkin pelit 

Counter Strike, Dota 2 ja Fortnite ovat vain muutamia esimerkkejä elektronisen urheilun suosituimmista peleistä suomalaisten vedonlyöjien keskuudessa. Myös Overwatch, Starcraft 2, PUBG ja League of Legends nauttivat suurta suosiota maailmalla, vaikka ne eivät vedonlyöntitilastoissa olekaan aivan yhtä suosittuja kohteita ainakaan meillä Suomessa. 

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories