Call of Duty ottelujen vedonlyönti alkaa

Viime kuukauden puolessa välissä Call of Duty liiga ilmoitti suunnitelmistaan siirtyä kokonaan virtuaaliseksi tämän hetkisen korona pandemian vuoksi. Kun kyse on kuitenkin videopelistä niin tämä ei varsinaisesti Call of Duty:n kilpapelaamiseen vaikuta niinkään. Vuosia taaksepäin kun katsotaan vaikkapa Counter-Strike pelin turnauksia niin niistäkin moni oli etänä järjestetty. Toki nyt kun ei voi mitään isoja turnauksia järjestää niin se vaikuttaa organisaatioihin muttei varsinaisesti itse pelaamiseen. Koska peliteollisuus ja teknologia ovat edenneet huomattavasti ihan 2 vuodenkin sisällä, on se avannut monia uusia ovia tulevaisuuden pelaamista varten isommalla skaalalla. Vedonlyönti onkin alkanut siis lisääntyä myös tällä alalla.

Kuten otsikosta voi päätellä jo niin näille videopeleille ja niiden matseihin on mahdollista lyödä vetoa. Nevadan osavaltio hyväksyi Call of Duty:n kohdalla juuri vedonlyönnit sääntöjen kanssa. Näihin peleihin on kolme eri vedonlyönti tapaa, head-to-head, ottelun voittaja sekä turnauksen voittaja.

Toki jokainen palveluntarjoaja joutuu hakemaan lisenssin että voi tarjota Call of Duty vedonlyöntiä. Hakemuksen ohella voi vedonlyönnin tarjoaja myös hakea mahdollisuutta muiden vedonlyöntitapojen tarjoamiseen.

Call of Duty on ollut first person shooter pelien ykkönen koko vuosituhannen aikana, ainoana kilpailijana toki genressä on Battlefield sarja joka on hieman realistisempi. Uusimpia tulokkaita Call of Duty pelisarjaan on uusi reboot versio Modern Warfare pelistä joka aikaisemmin oli kolmiosainen. Modern Warfare:n alkuperäinen ykkösosa sai remasteroinnin tuossa reilu vuosi sitten jonka jälkeen onkin tullut kaikkea uutta lisää. Puhelimelle saa Call of Duty: Mobile pelin ja myös Battle Royale on saatavilla juurikin tässä uudessa Modern Warfare pelissä.

Dota 2 pelin uudesta turnauksesta voit lukea täältä.

Vedonlyöntiä eUrheilun osalta oli alkuvaiheessa pelkästään pelin sisäisillä tuotteilla joka osoittautui varsin suosituksi. Counter-Strike otteluihin käytettiin panoksina “skinejä” jotka loppujen lopuksi Valve kielsi.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Action-kamerat alk. 69,95€