Logon tai muun grafiikan suunnittelu

Kun logo tai muu grafiikka halutaan koristamaan esimerkiksi autoa, näyteikkunaa tai vaikkapa t-paitaa, tulee grafiikka tietysti ensin suunnitella. Se, mihin grafiikkaa tullaan käyttämään, määrittää pitkälti sen, mitä asioita grafiikan suunnittelussa tulisi ottaa huomioon.

Grafiikkaa tarvitaan logon ohessa myös verkkosivustoille. Kotisivut, verkkokaupat, uudet pikakasinot 2021 tai blogit kaipaavat grafiikkaa, joka muodostaa sivuston teeman ja värimaailman. Voisi itseasiassa ajatella, että nettisivuilla lähes kaikki muu on grafiikkaa paitsi teksti.

Grafiikan suunnittelu voi olla tarpeen myös silloin, kun suunnittelet tilaavasi vaatteita omalla painatuksella. Tällöin vaatteeseen voi tulla painatuksena tai brodeerattuna niin kuvaa kuin logoakin. Painatusta tarjoavat alan ammattilaiset ja tietoa aiheesta löytyy runsaasti.

Mistä grafiikkaa voi tilata

Grafiikkaa voi luoda oman osaamisen mukaan itse tai sitä voi pyytää sitä osaavilta tahoilta. Riippuen työn laajuudesta ja vaativuudesta, apua voi pyytää niin freelancereilta kuin yrityksiltäkin. Esimerkiksi Facebookista löytyy runsaasti apua grafiikan luomiseen.

Jos tarvitset grafiikkaa lähinnä somea varten, voit pyytää graafista suunnittelua esimerkiksi freelancereilta tai opiskelijalta. Moni graafista suunnittelua opiskeleva tarvitsee harjoitustöitä ja tarvitsemasi grafiikka voi olla juuri täydellinen harjoitusta tätä tarkoitusta varten. Opiskelija saa arvokasta työkokemusta ja sinä saat tarvitsemasi grafiikan.

Jos taas tavoitteesi on korkeammalla ja tarkoituksesi on kasvattaa yritystäsi huomattavasti uusien grafiikoiden avulla, on tässä tapauksessa kannattavaa ottaa yhteyttä alan ammattilaiseen. Palvelu on hintavampaa, mutta se on sen arvoista.

Miltä sama grafiikka näyttää sekä pienenä että suurena

Kun grafiikkaa, kuten logoa luodaan, suunnittelijan tulee aina miettiä, miltä sama grafiikka näyttää todella pienenä (esimerkiksi painatuksena kuulakärkikynän varressa) tai suurena (kuten autotarrana). Jos logosta ei saa selvää, kun sitä pienennetään, kannattaa siihen tehdä muutoksia. Linjoja voi olla tarpeen siirtää esimerkiksi kauemmaksi toisistaan tai logo voi vaatia muita muutoksia, jotta se näyttäisi sopusuhtaiselta erikokoisena.

Logon ei kannata olla liian monimutkainen. Ensimmäinen luonnos voi olla hyvinkin monimutkainen, mutta sitä kannattaa yksinkertaistaa lopullista versiota varten. Voit vaikka lopuksi verrata ensimmäistä luonnosta ja lopullista logoa keskenään. Huomaat varmasti, kuinka yksinkertaistettu toimii logona paremmin erilaisissa käyttötarkoituksissa. Kuvittele esimerkiksi monimutkaisempi versio painettuna pyyhekumeihin, kyniin ja vaikka karkkikääreisiin. Yksinkertainen logo on usein tunnistettava ja selkeä katsottava.

Logon vektorointi

Onko sinulla logo jo valmiina, mutta tarvitset sen vektorimuodossa? Vektorimuotoa tarvitaan, kun haluat käyttää grafiikkaa esimerkiksi painatuksiin, brodeerauksiin tai tarran teettämiseen. Autotarroja leikkaava tarraleikkuri lukee tiedostosta logon reunat, jolloin se osaa leikata autotarrasta juuri logon muotoisen.

Logon vektorointi tehdään erityisellä tietokoneohjelmalla. Kuvatyyppejä on karkeasti sanottuna kahta tyyppiä: rasteri ja vektori. Näistä rasteri on niinsanottu tavallinen kuva, kun vektori on kuva, jota voi käyttää laajasti niin pienenpieniin painatuksiin kuin jättikokoisiin julisteisiinkin ilman laadun alenemista. Tavallinen kuva nimittäin sumenee suurennettaessa, kun taas vektorikuvalle ei tapahdu mitään. Tästä syystä tarvitset juuri vektorikuvan teettäessäsi painatuksia, brodeerauksia tai vaikka näyteikkunan tarroja.

Graafisen alan yritykset tarjoavat logon vektorointeja. Jos tarkkailet markkinoita, saatat löytää yrityksen, joka vektoroi logosi tarjoushintaan. Tässäkin tarkoituksessa voi olla hyvä vaihtoehto tilata vektorointi opiskelijalta.

Hyvin toteutettu tarra jää mieleen

Onnistuneesti toteutettu auto- tai näyteikkunatarra näkyy tunnistettavasti kauas ja jää mieleen. Kun näyteikkunan tarra on suunniteltu ajan kanssa, se houkuttelee varmasti uusia asiakkaita ja antaa yritykselle freesin ilmeen. Asiakkaat kyllä huomaavat, kun tällaisiin asioihin on panostettu. Samoin, kun epäonnistuneet yritykset huomataan.

Olet varmasti nähnyt liikenteessä autoja, joiden tarrat erottuvat autosta hienosti ja jotka tunnistat jo pitkältä. Tällainen on onnistunut autoteippaus. Autoteippauksilla pyritäänkin jättämään yrityksen logo tai tarran teksti mieleen niin, että mahdollinen potentiaalinen asiakas tunnistaa tarran aina nähdessään sen uudelleen ja uudelleen.

Automainonta on itse asiassa tehokas keino mainostaa. Monen pakettiauton takaoveen on valittu mainos, jonka viesti halutaan välittää asiakkaille. Kun asiakas näkee esimerkiksi muuttopalvelun mainoksen itse muuttoautossa, palvelu näkyy asiakkaalle konkreettisesti samantien. Jos mainoksessa oli esillä nettisivun osoite, asiakas ohjautuu varmasti vapaa-ajallaan sivustolle, mikäli hänellä on tarve kyseiselle palvelulle. Tällaisissa tilanteissa voi jopa olla, että asiakas ei lähde edes kilpailuttamaan yrityksiä, vaan valitsee vaikutuksen tehneen. Jälleen mainonnassa on onnistuttu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Action-kamerat alk. 69,95€