Kuluvalla viikolla 25 vuotta täyttävä kotimainen Housemarque työstää historiansa suurinta peliä

By eepelit.fi

Kotimainen pelinkehittäjä Housemarque täyttää kuluvalla viikolla 25 vuotta. Kyseessä on varsin merkittävä vuosi suomalaiselle pelialalle, sillä Housemarque on vanhin kotimainen pelinkehittäjä ja yksi alan uranuurtajista. Vuonna 1995 perustettu yritys työstää tällä hetkellä historiansa suurinta ja kunnianhimoisinta peliä.

Suomalainen peliala on tullut 25 vuodessa aika pitkälle, sillä tänä päivänä se työllistää yli 3000 työntekijää ja ylittää jo kahden miljardin euron kokonaisarvon. Vielä vuonna 1995 meitä oli Housemarque ja muutaman kuukauden nuorempi Remedy, nyt alan yrityksiä on Suomessa jo satoja. Pelejä tehdään ja myydään enemmän kuin koskaan. Jos pelaaminen on aikoinaan ollut pienemmän porukan harrastus, on nyt hankala löytää ihmistä, joka ei pelaisi jotain peliä, kertoo Housemarquen toimitusjohtaja Ilari Kuittinen.

Returnal-peli

Housemarque julkisti hiljattain työstävänsä Returnal-peliä PlayStation 5 -konsolille yhdessä pelin julkaisijan Sony Interactive Entertainmentin kanssa. Pelin tarkoituksena on ottaa loikka Housemarquen monille pelaajille tutuksi tehneistä pienemmistä arcade-räiskintäpeleistä kohti tarinallisia ja eeppisiä pelikokemuksia. Arcade-peleistä tutut elementit, kuten nopea toiminta ja viimeisen päälle hiottu pelimekaniikka, pysyvät ytimessä jatkossakin.

Saimme mahdollisuuden lähteä kehittämään suuremman luokan peliä vuoden 2017 alussa. Suuri pelaava yleisö odottaa peleiltä hyvän pelattavuuden lisäksi myös vahvaa tarinallista sisältöä. Meidän on pystyttävä tarjoamaan pelaajille kaikkea tätä isommassa paketissa, joten tuotannon koko on luonnollisesti kasvanut merkittävästi aiemmasta,Kuittinen jatkaa.

Uutta suuntaa Housemarquelle haetaan Game Director Harry Kruegerin johtaman yli 70 hengen kehitystiimin voimin. Mukana on myös maailmanluokan ammattilaisia kansainvälisesti menestyneistä huippuelokuvista. Visuaalisesta osaamisesta kielii peräti kolme erikoistehosteiden Oscar-palkintoa, joita pitävät hallussaan erikoistehosteartistit Tommi Saaristoranta (The Jungle Book, 2017) ja Risto Jankkila (Hugo, 2011), sekä nykyään Returnal-pelin tarinallisesta suunnittelusta vastaava johtaja Gregory Louden (Gravity, 2013). 

Returnal edustaa Housemarquen uutta aikaa ja panosta kohti elokuvallisempaa kerrontaa. On ollut huikea mahdollisuus voida kehittää kerronnallista osaamista ja panostusta studiomme sisällä. Meillä ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin suurta tiimiä suunnittelemassa pelin taustatarinaa, juonta ja maailmaa, joten uuden luominen on ehdottomasti palkitsevaa, Louden kertoo.

Returnalissa pelaaja astuu vieraalle planeetalle haaksirikkoutuneen avaruuspilotin saappaisiin. Tämän on kamppailtava tiensä läpi vaarallisten uhkien täyttämän maailman, mutta kaikki ei ole aivan sitä miltä ensi näkemältä vaikuttaisi. Kolmannen persoonan scifi-räiskinnän pelimekaniikka vie roguelike-genren uuteen muotoonsa. Jokainen kuolema palauttaa pelaajan jatkamaan taistelua karmivalla tavalla muuttuneessa maailmassa.

Lue lisää Returnalista PlayStationin englanninkielisestä blogista: https://blog.playstation.com/2020/06/11/playstation-studios-first-look-at-9-new-ps5-games/