Peli-illat rakentavat yrityksen tiimihenkeä

Zonerilla järjestää kerran kuussa henkilöstön peli-ilta, jossa mitellään hyvässä hengessä yhdessä valittujen pelien parissa. Toistaiseksi pelivalintojen kärjessä ovat olleet CS:GO, Overwatch, ja PUBG. Välillä kaivetaan myös Nintendo Switch esiin erilaisine minipeleineen. Pelaaminen on auttanut rakentamaan yrityksen tiimihenkeä ja jopa erottumaan rekrytoinnissa.

”Huomasin, että henkilökunta saattoi jäädä välillä pelailemaan toimistolle konsoleilla ja/tai tietokoneilla. Mietin, että voisin itsekin välillä jäädä ja tarjota henkilökunnalle sekä ruuat että juomat. Heti ensimmäiset peli-illat olivat sen verran suosittuja, että aika nopeasti ne muodostuivat sitten joka kuukautiseksi tapahtumaksi,” kertoo Toni Claren, Zonerin toimitusjohtaja ja toinen perustaja.

”Voisi myös sanoa, että Zoner on rakentunut pelaamisen ympärille, koska tapasin toisen perustajan Janin aikoinaan Tribes-nettipelin kautta. Pelailimme samassa ”klaanissa” ja juttelimme IRC:ssä. Eräänä iltana avauduin kanavalle, kuinka vaikeaa on löytää järkevän hintaista palvelintilaa Suomesta ja tähän Jani kommentoi, että hän ylläpitää palvelinta – siitä se sitten lähti,” Claren jatkaa.

Peli-iltoja on järjestetty Zonerin toimistolla jo vuoden verran kerran kuussa, yleensä toimistolle jää työpäivän jälkeen noin puolet porukasta pelaamaan. Muutaman kerran vuodessa on myös järjestetty koko viikonlopun kestävä LAN-mökkireissu.

”Onhan ne erilaisia mökkireissuja, kun heti ensimmäiseksi aletaan teippaamaan ikkunoita umpeen, jotta aurinko ei häikäise näyttöjä,” Claren kertoo.

Peli-illat rakentavat työpaikan yhteishenkeä

Pelaamisen kautta Zonerin henkilöstö on tutustunut toisiinsa paremmin. Monet ovat yhteydessä myös työajan ulkopuolella, ja henkilöstöstä useampi pelaakin toistensa kanssa lähes päivittäin. Pelaamista varten on perustettu oma keskustelukanava Discordiin, kun taas työajalla asiat hoidetaan Slackin kautta.

”Vaikka julkisuudessa yleensä teilataan pelaaminen sen takia, että se on yksinäistä puuhaa, niin meillä se lähentää ihmisiä. Pelaamisen kautta saadaan yhdessä tekemistä, joka on vieläpä melkein kaikkien harrastus. Pelaaminen on Zonerissa heti työnteon jälkeen tärkeintä, mitä henkilökunta voi tehdä,” Claren sanoo.

Peli-illat auttavat rekrytoinnissa

Pelikulttuurin luominen yrityksen sisälle on auttanut myös erottumaan muista yrityksistä rekrytoinnissa. Zonerille on saatu enemmän hakemuksia tiettyihin työtehtäviin, kun on avoimesti kerrottu pelaamisesta.

”Ollaan osallistuttu myös muutamiin turnauksiin Zonerin porukalla, ja tulipa viime Kanaliigan turnauksesta yksi työhakemuskin. Yksi katsojista huomasi meidät ja laittoi hakemuksen, koska tykkäsi yrityksen kulttuurista!” Claren antaa konkreettisen esimerkin pelaamisen vaikutuksesta rekrytointiin.

Zoner Oy on kotimainen hostingpalveluita tarjoava yritys, jolla on jo yli 15 000 tyytyväistä asiakasta. Zonerin sivuilta saat nopeasti käyttöösi verkkotunnukset, WordPress-optimoidut palvelimet, webhotellit ja sähköpostit: www.zoner.fi.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Action-kamerat alk. 69,95€