Onnistuvatko perinteiset urheilulajit löytämään vakaan digitaalisen alustan?

Media on ollut kovassa murroksessa viimeiset vuodet. Muutoksessa keskeisessä roolissa on ollut ihmisten muuttunut tapa kuluttaa mediasisältöä. Tämän on puolestaan mahdollistanut nopeutunut ja lähes kaikkialle levinnyt internet. Perinteiset, TV:n varaan laskeneet urheilulajit ovat olleet muutoksen edessä: miten ne onnistuvat sopeutumaan tilanteeseen, jossa ihmiset käyttävät uudenlaisia media-alustoja ja TV ei enää tavoita ihmisiä samalla tavalla kuin aiemmin? Tähän pureudumme artikkelissamme.

Urheilu on suosittua ja sillä on monta muotoa

Ihmiset ovat seuranneet erilaisia urheilukilpailuja todella pitkään, aina antiikin olympialaisista nykyajan jalkapallon MM-kilpailuihin. Urheilussa on jotakin, joka vetoaa ihmisiin: se saa ihmiset seuraamaan suosikkijoukkueitaan- tai urheilijoita ja matkustamaan seuraamaan kilpailuja paikan päälle. Lisäksi vedonlyönti on yksi asia, joka liitetään joskus urheilun seuraamiseen. Urheilun seuraaminen on siis ollut hyvin monimuotoista, mutta internetin ja digitalisaation myötä myös tämä on ollut murroksessa. Tilalle on tullut esimerkiksi monenlaisia urheilumuotoja sekä erilaisia mahdollisuuksia seurata niitä.

Kuluttajalla paljon vaihtoehtoja

Yksi keskeisistä muutoksista, jonka edessä perinteiset urheilulajit ovat digitalisaation aikakaudella on se, että ihmisillä on valtavasti erilaisia uusia tuotteita saatavilla, aina musiikin kuuntelemista Spotifysta elokuvien katsomiseen Netflixistä. Enää ei siis ole itsestäänselvyys, että illalla katsotaan esimerkiksi Mestareiden liigan ottelua. Lisäksi sosiaalisen median, YouTuben ynnä muiden vastaavien palveluiden myötä ihmiset ovat tottuneet lyhyempiin videoihin sekä lyhyempään aikajänteeseen. Tästä syystä pitkä jalkapallopeli tai Formula 1-kisa saattaa tuntua turhan pitkältä ajalta omistaa yhdelle asialle. Urheilulajeilla onkin edessään päätös siitä, että kuinka paljon ne haluavat tai ylipäätään voivat muuttua, jotta ne tavoittavat yleisöä sekä TV:ssä, että uusilla digitaalisilla alustoilla.

Formula 1 esimerkkinä

Formula 1 -sarja nousi autourheilun kuninkuusluokaksi ja maailmanlaajuisesti yhdeksi kaikkein seuratuimmista urheilulajeista. Tämä johtui pitkälti siitä, että F1-kisa oli kuin tehty televisioon: itse viikonlopun huipentuma, eli sunnuntain kisa ajettiin usein Euroopan aikaan iltapäivällä, mikä oli ihanteellista suoran lähetyksen kannalta. Lisäksi noin kahden tunnin kisa oli sopiva televisioon, sillä se ei kestänyt liian pitkään, mutta sen aikana oli mahdollista näyttää mainoksia. Teknologian muutos tapahtui kuitenkin F1:sten ympärillä ja aikoinaan F1-sarjaa raudanlujalla otteella pyörittänyt Bernie Ecclestone ei osoittanut merkkejä, että hän olisi kiinnostunut tavoittamaan uuden sosiaalisen median sukupolven. Hän laski vanhojen fanien varaan. Tämä kuitenkin muuttui, kun Ecclestone siirtyi tai siirrettiin takavasemmalle ja Liberty Media otti ohjat käsiinsä. Muutoksen jälkeen nähtiin sosiaalisen median sisältöihin panostamista sekä kisan aikana katsojien aktivointia: tämä tapahtui ”päivän kuljettajan” äänestämisen muodossa. Äänestys toteutetaan netin välityksellä ja tällä tavoin F1 -kisa on askeleen interaktiivisempi. Fanien iloksi äänestyksen voittanut kuljettaja saa nykyään tiedon äänestyksen tuloksesta suoraan radioon ja pääsee antamaan kommentit suorassa lähetyksessä.

Tämän lisäksi F1 on pyrkinyt tarjoamaan erilaista videomateriaalia internetin välityksellä erilaisten maksullisten tilauksien kautta. Omassa roolissaan on myös tosi-tv sarja, joka pyörii Netflixissä. Se on varmasti tehnyt F1:siä tunnetummaksi Yhdysvalloissa, jossa sarjalla on perinteisesti ollut pienempi seuraajakunta kuin Euroopassa. Formula 1 on esimerkki siitä, että on mahdollista vakiinnuttaa oma tila myös digitaalisessa mediassa, vaikka päätuote olisikin TV-lähetyksen kautta tuleva kilpailu.

Sosiaalinen media on osa urheilua

F1:sten esimerkistä voi päätellä sen, että sosiaalisesta mediasta on tullut erottamattomasti osa urheilua. On sanottu joskus, että urheilu on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Lisäksi on niin, että yhteiskunnassa vilkkaimmat keskustelut käydään usein juuri urheilusta. Sosiaalisen median aikana mielipiteiden jakaminen on helpottunut ja luonnollisesti myös urheilusta keskustellaan paljon. Tämä on tarkoittanut myös sitä, että myös urheilutähtien rooli on laajentunut: he eivät ole enää pelkästään lahjakkaita urheilijoita ja oman lajinsa tähtiä, vaan myös sosiaalisen median vaikuttajia, influnessereita, jotka markkinoivat lajiaan, itseään, joukkuettaan ja yhteistyökumppanien tuotteita. He voivat olla myös suorassa vuorovaikutuksessa fanien kanssa ja ei siis ole yllätys, että lähes kaikilla suurilla urheilutähdillä – lajista riippumatta – on omat tilit sosiaalisessa mediassa. Samoin on myös eri sarjojen, tiimien ja turnausten laita: ihmiset ovat sosiaalisessa mediassa, joten myös perinteisen urheilun on mentävä sinne, missä heidän yleisönsä on. Tällä hetkellä näyttää siltä, että perinteisemmätkin urheilumuodot ovat onnistuneet siirtymään digitaalisille alustoille varsin hyvin.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories