Telia vauhdittaa Assemblyn kasvua maailmanluokan menestykseen

Teliasta tulee yli 25-vuotiaan Assembly-digifestivaalin enemmistöomistaja. Telia ja Assembly haluavat tehdä Suomesta maailman parhaan paikan kokea ja harrastaa digitaalista kulttuuria sekä pelata – niin uramahdollisuuksien, yhteyksien kuin pelivälineidenkin puolesta. 

”Telian mukaantulo tukee loistavasti Assemblyn kasvutarinaa. Nyt meillä on mahdollisuudet kasvattaa ja kehittää tapahtumaa, sekä lähteä kansainvälistymään. Assemblyllä on ollut merkittävä rooli Suomen peliteollisuuden ja kotimaisen esportsin kehityksessä, ja nyt voidaan lähteä toteuttamaan suunnitelmia laajemmin. Jatkossa Assemblyn kautta tulee avautumaan myös enemmän uramahdollisuuksia digikulttuurista kiinnostuneille”, kiittelee Assemblyn toimitusjohtaja Pekka Aakko.

Assembly on Suomen suurin tietokonekulttuurin tapahtuma, joka kerää yhteen tuhansia pelaajia ja muita tietotekniikan harrastajia kaksi kertaa vuodessa järjestettävään monipäiväiseen ja ympärivuorokautiseen festivaaliin. Ensimmäinen Assembly järjestettiin vuonna 1992. Assyjen järjestämisestä vastaa yli kahdestasadasta harrastajasta koostuva vapaaehtoistiimi.

Telia ja Assembly Organizing Oy:n omistajat ovat solmineet yrityskaupan, jonka myötä Teliasta tulee Assemblyn enemmistöomistaja. Pääjärjestäjistä Pekka Aakko jatkaa Assemblyn johtamista, kun taas Jussi Laakkonen jättää Assemblyn.

”Haluamme mahdollistaa Assemblyn kanssa ennennäkemättömiä juttuja Suomessa. Visiomme on, että pelaaminen on pohjolan suurin intohimo eli suomalaiset tunnetaan pelaamisesta kuten espanjalaiset tunnetaan jalkapallosta. Haluamme myös tarjota niin hyviä peliyhteyksiä, että jokainen pelaaja maailmassa toivoisi asuvansa Pohjoismaissa”, sanoo Niklas Segercrantz Telian esports-tiimistä.

”Assemblyn kautta pystymme tukemaan digikulttuurin harrastajia entistä paremmin, olipa kyseessä sitten esports tai pelien tekeminen. Haluamme olla siellä missä ihmiset ovat ja innostaa sekä vanhempaa että nuorempaa sukupolvea. Harrastusmahdollisuuksien tarjoamisen lisäksi haluamme olla osaltamme luomassa myös polkuja kohti ammattilaisuutta niin esportsissa kuin pelien kehittämisessä. Tämä on loistava tilaisuus näyttää suomalaisille pelaajille, että tuemme heitä, GG”, Segergrantz jatkaa.

Tulevaisuuden esports-tähdet tulevat Suomesta

Digitaalinen kulttuuri on merkittävä osa ihmisten arkipäivää teknologian kehittyessä. Myös pelaaminen ja esports kasvavat maailmanlaajuisesti valtavalla vauhdilla: yhä useampi pelaa vapaa-ajallaan ja parhaat suomalaiset pelaajat kilpailevat kansainvälisillä areenoilla miljoonapalkinnoista. Huippupelaajien lisäksi pelaamisen kasvu tarkoittaa esimerkiksi Assemblyn vapaaehtoisille työntekijöille entistä parempia mahdollisuuksia tehdä esportsista jopa ura itselleen. ”Tavoitteenamme on auttaa Assemblya kasvamaan ja samalla vahvistaa pelaamiseen liittyvää liiketoimintaamme ja digitaalista kulttuuria laajemminkin. Haluamme olla luomassa suomalaisia menestystarinoita ja auttaa ihmisiä ymmärtämään, että digiviihde ja pelaaminen ovat osa monen elämää. Suomella on edellytykset olla myös yksi esportsin kärkimaista”, summaa Telian kuluttajaliiketoiminnan johtaja Heli Partanen.

Seuraava Assembly järjestetään 2.–5. elokuuta Messukeskuksessa.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories