Round Zero tuo Slushiin Hill Climb Racing -pelisarjasta tutun ajoneuvon aidon kokoisena

Vuonna 2012 julkaistussa Hill Climb Racing -mobiilipelissä ja sen jatko-osassa ajetaan kilpaa mäkisissä maisemissa. Oululaisen Fingersoft Oy -peliyhtiön kehittämästä mobiilipelistä tuttu ajoneuvo nähdään tiistaina 19. marraskuuta Helsingin Kaapelitehtaalla Slush -teknologia- ja kasvuyritystapahtumaan kuuluvassa pelinkehittäjille suunnatussa Press Start -tapahtumassa. Fingersoftin kehittämät pelit ovat saavuttaneet maailmanlaajuisesti jo yli miljardi latausta tytäryhtiö Round Zero Oy:n keskittyessä yhtiön ulkopuolisten pelien arviointiin ja julkaisuun sekä uusien hittipelien etsimiseen pelialan tapahtumista.

Fingersoft Oy :n vuonna 2012 julkaisemaa jättihitiksi noussutta Hill Climb Racing -mobiilipeliä ja sen jatko-osaa on ladattu maailmanlaajuisesti jo yli miljardi kertaa. Pelin kuvitteellinen keulakuvahahmo “ Bill Newton ” ja hänen punainen “ Hill Climber ” -mäkiautonsa ovat viihdyttäneet pelisarjan ystäviä jo vuosikaudet. Fingersoftin menestyksen myötä pelissä pikseleistä rakennettu digitaalinen ajoneuvo tuotiin myös reaalimaailmaan ihka oikeaksi käsin kosketeltavaksi kulkuvälineeksi. Projekti lähti kunnolla käyntiin, kun vuoden 1943-mallin Willys-merkkinen nelivetoauto päätettiin muuttaa Hill Climb Racing -tyyliseksi pelisarjan markkinointia silmällä pitäen. Ainutlaatuinen ja täysin käyttökuntoinen Hill Climber -menopeli on
nähtävillä Helsingin Kaapelitehtaalla Press Start -pelitapahtumassa tiistaina 19. marraskuuta.

Fingersoftin julkaisumerkki Round Zeron toimitusjohtaja Daniel Rantala tuo Hill Climb Racing -pelisarjasta tutun Hill Climber -auton ensimmäistä kertaa Slushiin.

Hill Climb Racing -pelisarjan vuosia jatkunut menestys on kannustanut Fingersoftin keskittymään erityisesti pelien racing-kategoriaan eli kisailupelien kehittämiseen. Silti kysyntä monenlaisten yhtiön ulkopuolisten mobiilipelien julkaisemiselle on vain kasvanut. Tytäryhtiö Round Zero Oy perustettiin lokakuussa vuonna 2017 arvioimaan ja julkaisemaan Fingersoftin ulkopuolisia mobiilipelejä. Round Zeron toimitusjohtaja ja perustajäsen Daniel Rantala tuo Hill Climber -auton ja tiiminsä etsimään Helsingin pelimessuilta uusia tulevaisuuden menestyspelejä yhtiön julkaistavaksi:

Toivomme Fingersoftin Hill Climberista Press Startin vetonaulaa ja verratonta kävijämagneettia Round Zeron kojulle. Round Zeron perustamisen jälkeen olemme arvioineet yli 200 mobiilipeliä, joten tiedämme jo melko tarkasti minkälaiset pelit vetoavat pelaajiin. Laajentaaksemme toimintaamme ja löytääksemme uusia hittipelejä osallistumme moniin pelialan merkittäviin tapahtumiin ympäri maailmaa. Julkaisuavun lisäksi tarjoamme mobiilipelien kehittäjille ilmaisia latauksia yli 50 miljoonan aktiivisen kuukausittaisen käyttäjän pelaajayleisöstämme. Tällä kertaa päätimme tuoda mobiilipelien ystäville myös menopelin ihmeteltäväksi. Toivotamme tapahtuman osallistujat lämpimästi tervetulleiksi ihastelemaan Hill Climberia ja keskustelemaan kanssamme uusista mobiilipeleistä!”

Fingersoftin Hill Climber -auto on esitteillä Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävässä Press Start-pelitapahtumassa tiistaina 19. marraskuuta. Fingersoftin mobiilipelit Hill Climb Racing ja Hill Climb Racing 2 sekä Round Zeron julkaiseman Hills of Steel -pelin voi ladata ilmaiseksi Google
Play Store ja Apple App Store -sovelluskaupoista. Pelit tarjoavat mahdollisuuden tehdä vapaaehtoisia sovelluksen sisäisiä ostoja, joilla saa lisäsisältöä peliin. Round Zeron peliarviointipalveluun voi kuka tahansa pelinkehittäjä hakea ilmaiseksi pelillään osoitteessa

https://round-zero.com/apply.html

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Action-kamerat alk. 69,95€