League of Legends Korealla kovat kausimaksut

Jos sinusta joskus tuntuu, että eSports on leikkiä niin kannattaa avata silmät ja ymmärtää, että näissä peleissä ja niiden ympärillä liikkuvat jo todella isot rahat maailmalla. Viime viikolla nimittäin julkistettiin mm. se, kuinka paljon joukkueiden pitää maksaa päästäkseen osallistumaan esimerkiksi Leagua of Legendsin Korean liigaan tulevalla kaudella.

Kausimaksu nimittäin on 10-12,3 miljoonaa dollaria ja se samassa linjassa Riot Gamesin muiden liigojen kanssa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Ilmoittautumisaika Koreaan päättyy 19.kesäkuuta ja vaikka tuon reilun 10 miljoonan dollarin maksu ei ole aivan virallinen ja vanhat liigalaiset pääsevät edullisemmin, on se melko todennäköisesti oikealla asteella. Etelä-Koreassa joukkueiden taustalla on isoja korporaatioita ja joukkueet ovat yrityksen omia työtiimejä, jotka toimivat yritysten markkinointitoimenpiteinä. Jotkut isot yritykset ovatkin hieman jo miettimässä lähtöään kauteen suuren kustannuksen vuoksi ja esimerkiksi nykyiset 10 joukkuetta, jotka ovat Korean liigassa saanevat jatkaa maksamalla 8,2 miljoonaa dollaria, joka sekin tuntuu osalle yrityksistä olevan liikaa.


Mukaan ovat kuitenkin lähtemässä jo T1, Gen G. Esports ja DragonX sekä Pohjois-Amerikasta tulevat RunAway, NRG Esports ja FaZe Clan.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories