Viime vuonna Elektroninen ​urheilu hyväksyttiin ​Puolustusvoimien ​Urheilukoulun lajeihin

Tämä vanha uutinen on sellainen, mikä piti tuoda tännekin, joskin myöhässä.

Kuva Jussi Jääskeläinen

Jatkossa elektronisen urheilun huippuja kohdellaan erikoisjoukkohaussa kuten muitakin urheilijoita. Puolustusvoimat vastasi liiton jättämään esitykseen elektronisen urheilun ottamisesta Urheilukoulun lajilistalle

Puolustusvoimat vastasi liiton alkuvuodesta jättämään esitykseen syyskuun alussa. Päätöksessä todetaan, että elektronisen urheilun ammattilaiset ja huipulle tähtäävät voivat hakeutua palvelukseen Puolustusvoimien Urheilukouluun normaalisti erikoisjoukkohaussa. Elektroniseen urheiluun ei ole olemassa omaa, lajikohtaista palvelukseen liittyvää harjoittelu- tai valmennusjärjestelmää ja kilpapelaajia kohdellaan hakuprosessissa sekä palvelusaikana kuten muitakin urheilijoita.

Mikäli saapumiserän yhteydessä lajikohtaisia riittävän tason omaavia urheilijoita on riittävä määrä, urheilukouluun perustetaan oma lajiryhmänsä. Tällöin Urheilukouluun hyväksyttyjen urheilijoiden palvelus toteutetaan Urheilukoulussa Kaartin jääkärirykmentissä. Mikäli valintakelpoisten urheilijoiden vähyydestä johtuen lajiryhmää ei saapumiserän osalta Urheilukouluun perusteta, voidaan valintakriteerit täyttävien urheilijoiden palvelus toteuttaa voimassa olevan palvelukseenastumismääräyksen mukaisessa palveluspaikassa ja palvelukseen astunut saa käyttöönsä urheilukomennusvuorokausia valmentautumiseen ja kilpailemiseen. Jokaiselle koulutukseen valitulle varusmiehelle tehdään henkilökohtainen suunnitelma palveluksen toteuttamisesta. Urheilukouluun valitsematta jääneiden urheilijoiden osalta joukko-osastot voivat muiden urheilulajien tavoin tukea elektronisen urheilun valmentautumista ja kilpailemista varusmiespalveluksen aikana Puolustusvoimien voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti.

Valintaprosessi Urheilukouluun tapahtuu läheisessä yhteistyössä Suomen elektronisen urheilun liiton kanssa. Liiton tehtävänä prosessissa on sama kuin muilla liitoilla, arvioida Urheilukouluun hakeneita menestysennusteen perusteella ja asettaa lajin urheilijat keskenään ranking-järjestykseen. Liiton tekemä arviointi on osa Urheilukoulun tekemää kokonaisarviointia, jonka perusteella Urheilukoulu valitsee tai jättää valitsematta henkilön Urheilukouluun.

“Yhteistyön aloittaminen puolustusvoimien kanssa on liitolle positiivinen askel kohti ammattimaisempaa ja kehittyvää urheilutoimintaa. Suorittamalla palveluksensa Urheilukoulussa elektronisen urheilun ammattilainen saa riittävän paljon aikaa harjoitella ja kilpailla varusmiespalveluksen aikana. Myös nuorten, lupaavien kykyjen koulutus- ja valmennustoiminta onnistuu jatkossa palveluksen aikana ja on erityisen hienoa, että jokaiselle tehdään omakohtainen suunnitelma palveluksen toteutumisesta”, kertoo liiton puheenjohtaja Joonas Kapiainen.

Urheilukoulutukseen valittujen sotilaskoulutus on fyysisesti ja henkisesti vaativaa tiedustelualan koulutusta ja Urheilukouluun hakijoita on paljon. Hakeutuminen koulutukseen tapahtuu normaalisti erikoisjoukkohaussa 31.12. ja 1.6. mennessä. Palvelusaika Urheilukoulussa on 165 tai 347 vuorokautta. Hakemus erikoisjoukkoihin on osoitteessa: http://puolustusvoimat.fi/asiointi/lomakkeet

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories