Uusi Telia Esports Series -e-urheilusarja alkaa keväällä

Telia kertoi Assembly-digifestivaaleilla rakentavansa Suomeen uuden e-urheiluliigan. Telia Esports Series -sarja tukee ammattipelaamista mutta viihdyttää myös esports-ummikkoja.

”On aivan mahtavaa, että pääsemme kertomaan näin upeita uutisia pelaajille. Luomme Suomeen jatkuvan e-urheilusarjan, jossa pelaajat voivat säännöllisesti pelata ja kehittyä. Tavoitteenamme on, että Telia Esports Series on Suomen kovin e-urheilusarja, johon pääsevät mukaan kaiken tasoiset kilpapelaajat aina ruohonjuuritasolta maan ykköstiimeihin asti”, kertoo Niklas Segercrantz Telia Finlandin esports-tiimistä.

Telia Esports Series rakennetaan ja sitä pyöritetään yhteistyössä Assemblyn kanssa, jonka enemmistöosuuden Telia hankki viime kesänä. Assemblyn toimitusjohtaja Pekka Aakko on myös innoissaan uudesta sarjasta.

”Suomesta on puuttunut näkyvä ja laadukas kilpapelisarja, joka pystyy sekä houkuttelemaan katsojia esports-yhteisön ulkopuolelta että tarjoamaan harrastepelaajille selkeän ja tavoitteellisen polun nousta mittaamaan omaa osaamistaan kansallista kärkeä vastaan. Ammattijoukkueille sarja tuo jatkossa mahdollisuuden edetä maailmalle isompiin turnauksiin”, Aakko kertoo.

Telia Esports Series alkaa keväällä. Sarjan karsinnat pelataan netissä ja finaalit livenä. Tarkemmat säännöt, ajankohdat, pelattavat pelit ja joukkueet julkaistaan pian.

Suomesta e-urheilun kärkimaa

Esports on viime vuosina kasvanut valtavasti, ja kilpapelaamisesta on kasvanut tutkimusyhtiö Statistan mukaan maailmanlaajuisesti jo satojen miljoonien dollarien bisnes. Suuria kansainvälisiä turnauksia seuraavat kymmenet miljoonat katsojat, ja palkintorahat liikkuvat nekin miljoonissa.

Suomessa pelaaminen on myös ammattimaistunut, ja ammattilaispelaajia on jo yli 50. Pelaajat pelaavat peliorganisaatioissa, kuten Telian kanssa yhteistyötä tekevässä ENCE:ssä. Tutkimusyhtiö Statistan mukaan Suomi oli viime vuonna maailman viidenneksi paras esports-maa voitettujen palkintorahojen perusteella. Voiton vei Yhdysvallat.

”Visiossamme Suomi on esportsin kärkimaa ja pelaaminen pohjolan suurin intohimo. Telia Esports Seriesin julkaisu on ensimmäinen konkreettinen askel kohti tätä tavoitetta. Esportsissa maailman vitosesta ykköseksi on matkaa, mutta tavoitteiden täytyykin olla korkealla, jotta saadaan isoja juttuja aikaiseksi”, kertoo Niklas Segercrantz ja jatkaa:

”Sloganimme mukaisesti aiomme nousta kärkeen, Rise to the top.”

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories