Tiistaina OG, keskiviikkona ENCE

Veikkaus antaa OG:n voitolle 2,50 ja ENCE:n voitolle 2,45 eli molemmat lähtevät omiin kamppailuihinsa altavastaajina. OG:ta vastaan asettuu G2 ja ENCE:n vastaan Heroic. Tarjolla mielenkiintoiset kamppailut, joissa molemmissa omilla seurannassa olevilla tiimeillä on mahdollisuutensa.

ESL Pro Liigan 12 kausi ja maailmanlistan viitosena oleva ranskalais, eurooppalainen tiimi G2 voitti OG:n juuri muutama päivä sitten ESL One Kölnin turnauksessa, mistä ottelusta OG:n suomalainen Aleksi Virolainen näki mahdollisuuksia, mutta menetettyjä sellaisia. OG voitti maaliskuussa ja on sittemmin pelannut vähän ailahtelevasti, kun vastaavasti G2 on ottanut viimeisistä otteluistaan voittoja, paitsi tuon edellisen kamppailun tappio tanskalaiselle Heroic tiimille. OG:n 2,50 kerron on täysin pelattavissa, sillä OG:lla on kyllä taidot kamppailun voittamisele – onnistuuko tiimi, sen näkee tiistaina.

Valintamme: OG

Tanskalainen Heroic on noussut maailmanlistan kakkoseksi puolustamaan tanskalaisten CS:GO mainetta. Samalle paikalle haluaisi olla matkalla myös ENCE, suomalaisten CS:GO toive. Heroic lähte kamppailuun vyöllään voitot Vitalitystä, G2:sta, Complexitystä sekä fnaticta, eikä tiimi ole hävinnyt neljässä viimeisessä ottelussaan kuin yhden kartan. ENCE ei ole Heroic tiimiä voittanut tämän vuoden kahdessa kohtaamisessaan, takkiin on tullut niin Miragessa kuin Nukessa, ja voitot aina Trainista, eli kartat on mennyt 4-2 tanskalaisille ja voitot 2-0. Mirage ei kuitenkaan tilastollisesti ole huono ENCE:lle joten siinä kartassa pitäisi ENCE:n keksiä jotain uutta(!), tai tappio tulee tälläkin kertaa.

Valinta: ENCE

Emme kuitenkaan lähtisi tekemään duo vetoa näistä kahdesta, sillä vaikka ENCE voi yllättää, on se saumat tauon tuomassa harjoittelussa ja kenties uusissa kuvioissa. Todennäköistä on Heroicin 2-1 voitto, mutta jos ENCE yllättää Miragessa, on ENCEllä saumat 1-2 voittoon, mikäli peli aloitetaan Nukella.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories