Paras suomalainen CS:GO maailmanlistalla 15.

Uusin CS:GO maailmanlista päivitettiin eilen ja listan kärkipää näyttä aikalailla erilaiselta, kuin muutamia viikkoja sitten. Monet joukkueet ovat kokeneet muutoksia rosterissaan pelaajien joko pitäessä taukoa, lopettaessa tai siirtyessä toisiin peleihin, kuten teki HAVU:n Aaro ”⁠hoody⁠” Peltokangas, joka siirtyi pelaamaan Valorantia jättäen HAVU:n yhtä miestä vajaaksi muutamaa päivää ennen seuraavaa turnausta. HAVU nimittäin palaa tositoimiin nyt sunnuntaina kohdatessaan x6tence:n FunSpark ULTI 2020 Euroopan karsinnoissa.

Aleksi Virolainen paras suomalainen

Aleksi Virolainen kuuluu OG:n CS:GO tiimiin ja on sitä myöten tämän hetken listan korkeimmalle sijoittunut suomalainen. Hänen jälkeensä toisena tulee GODSENT:issa pelaava Jesse Linjala sijalla 18.

Ensimmäinen suomalainen joukkue on yhä ENCE, joka pitää itsellään sijalukua 22 ja on kutsuttu osallistumaan myös Red Bull Flick 2vs2 turnaukseen, jonne suomalaisjoukkueesta osallistuvat Jere ”sergej” Salo sekä Jani ”Aerial” Jussila. Muut Red Bull Flickin 23 500 taalan yhden päivän turnauksen osallistujat ovat:Vitality, G2 (kahdella joukkueella), BIG, cOntact, HONORIS (kahdella), Giants (kahdella), Team Denmark, Team UK, The Germany, Team France, Team Russia sekä Team Ukraine. 2vs2 turnaus pelataan 9.8.2020

HAVU:n pelit viikonloppuna?

HOODY lähti pelaamaan Valorantia ja jätti HAVU:n aika pahaan vällin. Parhaimmillaan HAVU ehti nousta sijalle 21 Flashpoint 1:n menestuksen kautta, mutta viimeinen sija HomeSweet Home cupsissa, karsiutuminen kesän RMR tapahtumasta ja häviö Suomen omassa liigassa KOVA:lle tarkoitti alamäkeä. HAVU on pudonnut listalle sijalle 49 ja vaikka HOODY kertoi päättäneensä lähdöstään jo kuukausia sitten ei HAVU ole vielä päättänyt/löytänyt paikkaajaa. HAVUN nelikon muodostavat Lasse ”ZOREE” Uronen, Olli ”sLowi” Pitkänen, Joonas ”doto” Forss sekä Eetu ”sAw” Saha. Lähtevän Aaron tilalle on kuiskittu mm. ENCE:n ”kakkostiimin” pudonnutta Sami ”xseveN” Laasasta ja KOVA:n Nikita ”Derkeps” Sirmiteviä. KOVA on muuten rankinglistan sijalla 86.

Pelaa kuka sitten pelaakaan viidentenä, ei sunnuntain kohtaaminen x6tence:n kanssa voisi tulla huonompaan väliin.

TOP 10 CS:GO

  1. BIG
  2. Vitality
  3. Evil Geniuses
  4. Natus Vincere
  5. G2
  6. FaZe
  7. fnatic
  8. FURIA
  9. Liquid
  10. Complexity

Mm. entinen kärkijoukkue Astralis on sijalla 11 ja nykyinen kokoonpano: dupreeh, device, es3tag, Magisk ja Bubzkji odottaa vielä todellista mittariaan.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories