Miten eSports genre vaikuttaa nettikasinoiden kehitykseen

Siitä on nyt noin 25 vuotta kun nettikasinot tulivat nettiin ja pari vuotta. kun ne oikeasti alkoivat markkinoida omia pelejään ja palveluitaan suomalaisille pelaajille suomeksi. eSports pelit ovat olleet osittain olemassa lähes saman ajan, mutta vasta viimeisinä vuosina peleistä on noussut ne muutamat ylitse muiden niin käyttäjien, turnauspalkkioiden kuin kokonaan uutena liiketoiminta-alueena.

Sekä iGaming eli rahapelit netissä sekä eSports eli tietokonepelaaminen ammattilaisena ovat nykyajan trendejä, joita ei ennemmin ollut – ei ollut tarvittavaa tekniikkaa, eikä tarvittavia innovaatioita. Tämän kaiken ohessa puhutaan myös nettipelaamisen sukupolvista, joissa nyt ollaan menossa kolmannessa sukupolvessa ja 2020-luku tulee tuomaan nämä kaksi genreä lähemmäksi toisiaan.

Jos alussa oli hedelmäpeli netissä ja toisaalla aasialaisia pelaajia mätkimässä toisiaan konsoleilla tappelupeleissä, niin nyt on tarjolla yli 12 000 erilaista automaattipeliä ja eSports turnauksissa jo useammalla eri pelillä miljoonien eurojen palkintopotteja!

Kehittyvät alat kehittävät toisiaan

Jos on iGaming kasvanut vuosi vuodelta maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, on sitä nopeammin kasvanut eSports satojen miljoonien pelaajien lajiksi. Tietokonepelaaminen oli ennen pelkkää ajanvietettä, mutta nyt kun sitä voi tehdä ammattinaan, on se saanut aikaan suuria mullistuksia niin oppilaitoksissa kuin arkielämässämme, aiemmin olisi ollut vitsi puhua tietokonepelaamisesta ja ammattilaisuudesta näin suuressa mittakaavassa samassa lauseessa.

Kun puhutaan eSports liikevaihdosta niin 2019 odotusarvona oli ylittää miljardin dollarin raja, ja siitä 47% USA:ssa. Suurin kasvu on viime aikoina tullut Kiinasta, missä kaupungit ovat ottaneet aktiivisen roolin lajin kasvulle, samoin kuin monissa Euroopan maissa ja USA:ssa laji on päässyt oppiaineeksi. Tästä kaikesta huolimatta on lajia kohtaan vielä paljon kysymysmerkkejä liittyen lajin kestävyyteen. Samalla on laskettu, että tänä vuonna lajin katsojamäärät yltävät jo 600 miljoonaan katsojaan (riippuen vähän laskentatavasta).

iGaming liiketoiminnan perusta eli pelit ja pelistudiot ovat sanoneet viime aikoina suoraan, että pärjätäkseen muiden ajanvietetapojen kilpailussa, heidän tulee kehittää omia pelejään entistä laajemmalla innovoinnilla. Samalla on puhuttu siitä, että iGaming tulee lähestymään eSports pelejä, ja kenties lähiaikoina nähdään nettikasinoiden pelitoimittajien yhteisiä projekteja eSports pelitalojen kanssa. Se olisikin varsin mielenkiintoista mitä esimerkiksi Tencent ja NetEnt voisivat yhteisesti tuottaa rahapelimarkkinoille.

Rahapelaaminen on automaattipelien suhteen täysin sattumaa, urheiluvedonlyönti onnen ja tiedon summa ja pokeripelaaminen samoin onnea, taktiikkaa ja osaamista. Näistä pokeri ja edellä mainittu eSports ovat nousseet ammattilaisuustasolle ja molempien parissa on miljoonia pelaajia päivittäin, joten ei ihme että näiden pelien ympärillä käy myös kova kuhina mediassa.

Kyse on myös markkinoinnista

eSports on tutkitusti se kanava, jota kautta mainostajat voivat tavoittaa parhaiten 18-25 vuotiaat nuoret aikuiset ja siksi isot brändit ovat lähteneet isolla rahalla sponsoroimaan tapahtumia ja olemaan esillä. Siksi myös ns. vanhat lajit kuten jalkapallo- ja jääkiekkoliigat ovat aloittaneet yhteistyön eri tietokonepelin kanssa, koska yhteistyöllä lajeille on oikea mahdollisuus kehittyä eikä vain kadota pois, kuten joissain amerikkalaisissa kirjoituksissa jo ehdittiin povata jääkiekolle. Nimittäin kuka sitä enää NHL:ään haluaa, jos saman taloudellisen aseman ja tähtipelaaja statuksen saa pelaamalla CS:GO joukkueessa tai vastaavassa.

Rahapelaaminen on tullut jo lähelle eSports tapahtumia, koska monet netin urheiluvedonlyöntisivustoista ovat jo kauan pitäneet otteluita ja turnauksia omilla listoillaan, mutta vaikka kyseessä on nimenomaan nettipelaamista itse eSports pelaamisessa, eivät pelit ja vedonlyönti ole vielä edennyt todelliselle live-pelaamisen tasolle kuten jääkiekossa ja jalkapallossa tai koripallossa on jo menty. On vain ajankysymys kun jokin vedonlyöntiyritys menee asioissa pidemmälle ja ottaa todellisia reaaliaikaisia livevetoja vastaan eri lajeista – ja sitten ollaankin jo todella lähellä itse pelaamista.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories