Liiga ja Telia perustavat Suomeen e-jääkiekkoliigan – eLiiga laajentaa suomalaista e-urheilutarjontaa entisestään

Liiga ja Telia perustavat Suomeen jääkiekon virallisen e-urheilusarjan. eLiigaksi nimetty sarja alkaa marraskuussa ja siinä pelaavat samat joukkueet kuin perinteisessä Liigassakin. Liiga ja Telia toivat katsojille virtuaalista jääkiekkoviihdettä viimeksi huhtikuussa, kun edelliskauden pelaamatta jääneet pudotuspelit pelattiin loppuun viihteellisesti ePlayoffsien merkeissä.

“Olemme tietysti todella iloisia, että voimme jatkaa yhteistyötä Liigan kanssa kevään ePlayoffsien jälkeen. Uskomme uuden ammattilaissarjan kiinnostavan sekä perinteisen jääkiekon että e-urheilun ystäviä, mutta tuovan lajin pariin myös uusia katsojia. Suomessa on meneillään todellinen e-urheilubuumi, sillä nyt maan kahdella suosituimmalla urheilusarjalla on myös kovatasoiset e-urheilusarjat. Olemme toki ylpeinä mukana luomassa Suomesta e-urheilun kärkimaata”, kertoo Niklas Segercrantz Telian esports-tiimistä.

eLiigassa pelaavat samat joukkueet kuin perinteisessä Liigassakin, eli joukkueita on yhteensä 15. Jokaista eLiiga-joukkuetta edustaa kaksi pelaajaa, jotka kukin Liigassa pelaava joukkue valitsee itse. eLiigan pelit pelataan NHL 21 -konsolipelillä.

“Keväällä pelatut ePlayoffsit ylittivät odotuksemme. Saimme valtavasti positiivista palautetta niin yleisöltä, seuroilta kuin koko jääkiekkoyhteisöltäkin. Tämä innosti meitä perustamaan virallisen eLiigan”, kommentoi Liigan markkinointipäällikkö Aija Saha.

Huipputason e-jääkiekkoa voi seurata MTV:n ja Telian kanavilta. Pelit alkavat 1. marraskuuta ja kausi päättyy 13.12. pelattavaan finaaliotteluun. eLiigan pääyhteistyökumppanina toimii PlayStation.

”Totta kai PlayStation lähti eLiigan pääyhteistyökumppaniksi, sillä yli 500 000 suomalaisen PlayStation-pelaajan yhteisössä rakastetaan urheilupelejä. Jääkiekko on selvästi suomalaisten suosikkilaji, ja EA SPORTS NHL Suomen suosituin urheilupeli”, iloitsee PlayStation Nordicin General Manager Suman Rath.

Karsintojen kautta mukaan pelaamaan

Telia ja Assembly järjestävät suomalaisille NHL-pelin pelaajille mahdollisuuden näyttää omat taitonsa. 26.9. järjestettävässä karsintaturnauksessa kuka tahansa omiin kykyihinsä uskova voi yrittää vakuuttaa Liiga-seuroille, miksi juuri hän olisi oikea valinta seuran eLiiga-edustajaksi. Turnaukseen voi ilmoittautua tästä päivästä lähtien https://www.teliaesportsseries.com/ -sivujen kautta.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories