Gigantti ja Palloliitto yhteistyöhön e-jalkapallon tiimoilta – tavoite lisätä lajin tunnettuutta ja aktivoida harrastajia

Gigantti ja Suomen Palloliitto ovat aloittaneet e-jalkapalloyhteistyön. Vuoden 2020 loppuun asti kestävän yhteistyön myötä Gigantti järjestää esimerkiksi FIFA-turnauksen.

Gigantti on solminut Suomen Palloliiton kanssa sopimuksen virallisesta kumppanuudesta Palloliiton e-jalkapallon markkinoinnin osalta. Yhteistyön tarkoitus on kehittää suomalaista e-jalkapalloilua ja etenkin lajin maajoukkuetoimintaa.

Suomen Palloliitto perusti e-jalkapallon maajoukkueen vuoden 2019 alussa. Maajoukkue osallistuu FIFA:n ja UEFA:n virallisiin e-jalkapalloturnauksiin, ja maajoukkuepaikoista järjestetään vuosittain avoimia karsintoja.

– Tämä on meille erittäin merkittävä kumppanuus, joka mahdollistaa lajin toimintaympäristön kehittämisen sekä maajoukkuetoiminnan operoinnin täysin uusin resurssein. Gigantin mukaan tulemisen myötä pystymme tavoittamaan aiempaa suuremman pelaajapotentiaalin eri tapahtumien kautta, kuvailee yhteistyön merkitystä Palloliiton e-jalkapallosta vastaava jäsenpalvelupäällikkö Taneli Sopanen.

Kiinnostus e-jalkapalloa kohtaan on kasvanut Suomessa viime vuosina selvästi. Kiinnostusta on nostanut entisestään Huuhkajien menestys ja EM-kisapaikka.

– Esimerkiksi EA Sportsin vuosittain julkaiseman FIFA-pelin myyntiluvut ovat kasvaneet meillä vuosi vuodelta. Tämä on Gigantille hieno mahdollisuus olla mukana kehittämässä Suomen e-jalkapallotoimintaa, Gigantin Gaming- eli pelaamiseen liittyvien tuotteiden myynnistä vastaava päällikkö Jukka Erkinheimo sanoo.

Yhteistyöhön sisältyy vuoden aikana useita e-jalkapallon uusille ja vanhoille harrastajille suunnattuja tapahtumia ja muuta toimintaa. Yksi ensimmäisistä on Gigantin kevään ja kesän aikana organisoima FIFA 20 -turnaus. Turnaus järjestetään kiertuemuotoisesti suuremman pelikiertueen yhteydessä.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories