eSports tarjoaa uuden markkinointikanavan

USA, tuo markkinoinnin ja mainonnan luvattu maa, ja sen yritykset ovat huomanneet että vanhoilla medioilla kuten lehdet ja perus internet, ei oikein saada yhteyttä nuorisoon, joten eSports on tuonut tullessaan uuden markkinointikanavan.

Esimerkiksi Yhdysvaltain laivasto on siirtämässä mainontansa pois televisiosta ja 97%:sti tulee käyttämään jatkossa digitaalisia kanavia. Näistä kaksi tärkeintä kanavaa ovat eSports ja YouTube. Syykin tähän on yksinkertainen, eSports ja YouTube kiinnostavat eniten nimenomaan ikäryhmässä 17-28 vuotiaat.

Loput 3% prosenttia laivasto käyttää ulkomainontaan ja radioon, eli televisio sivuutetaan tässä vaiheessa täysin. Itseasiassa tämä muutos ei ole kovin yllättävää, ja sitä tukevat kaikki tutkimuksetkin. Jos organisaatio tai yritys haluaa tavoittaa 17-28 vuotiaat, on markkinoinnin kanavina käytettävä digitaalisia kanavia.

US laivasto suorittu myös muita tutkimuksia eSports katselijakunnasta ja tutkimus palkasti että vain noin 61% katselijoista on alle 25 vuotiaita! Ja tämä tutkimus käytti datapohjana noin 84 miljoonan katsojan eSports otantaa.

US Laivastoa ennen jo US ilmavoivat ovat tehneet sopimuksetn ELEAGUEn kanssa jo 2018 näkyvyyden ja sisältöyhteistyön osalta kuten myös näkyvyyden osalta: esim palkintojen jaossa. US ilmavoimat oli ELEAGUEn pääsponsori vuoden 2018 CS:GO major turnauksessa Bostonissa.

Myäs US armeija on aktiivinen eSports rintamalla ja armeijalla on itseasiassa oma joukkue Call of Duty pelissä ja armeijalla on yhteistyökuvioita Complexityn kanssa. Itseasiassa Complexityn pelaajat osallistuivat viime kesäkuussa armeijan Fort Blississä El Pasossa, Teksasissa armeijan harjoituksiin ja vastaavasti armeijan pelaajat pääsivät virailemaan Complexityn Friscon GameStop Performance Cemnterissä. Armeijan joukkue osallistui myös turnaukseen Friscossa, joka striimattiin Twichissä.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories