Esports kasvattaa suosiotaan myös vedonlyöjien parissa

Sittemmin uutisissa on puhuttaa jopa niin sanotuista Esports miljonääreistä – parhaat suomalaispelaajat ovat päässeet lajin parissa jopa miljoonatienesteihin. Ei ihan heti uskoisi, että netissä pelattavat urheilupelit voisivat tuoda harrastajille jopa sievoisia summia. Tosin tässä kohtaa puhutaan jo täysin ammattimaisesta toiminnasta. Esports on nykyisin suosittu laji myös vedonlyönnin puolella, ja suomalaiset veikkaavatkin mielellään myös näiden lajien parissa. Tämä näkyy myös vedonlyöntisivustojen valikoiman monipuolistumisena. Suomalaisia tunnettuja pelaaja ovat esimerkiksi JerAx eli Jesse Vainikka ja Topson eli Topias Taavitsainen. Molemmat ovat kisanneet maailmanluokan kisoissa. Myös koko ala on kasvussa, ja sen on sittemmin ennustettu saavuttavan noin kahden miljardin dollarin kokoluokan – tämä tarkoittaa myös summien kasvua veikkauksen puolella.

Nykyisin monet nettikasinot tarjoavat monipuolisia vedonlyöntimahdollisuuksia juuri Esportsin puolella. Esimerkiksi VulkanBet Esports vedonlyönti mahdollisuudet ovat olleet suomalaisten pelaajien suosiossa, sillä sivustolta löytyy paljon kohteita ja kertoimia. Myös perinteinen Veikkaus on ottanut Esports-pelit vedonlyöntilistoille.  Veikkauskin on siis onnistunut pysymään ajan hermoilla mukana muiden rahapelisivustojen ohessa.

Mikä eSports?

Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että Esports termillä tarkoitetaan elektronista urheilua. Lajit voivat olla periaatteessa ihan mitä tahansa – jalkapalloa, tennistä tai lätkää. Lajissa voidaan harrastaa joko joukkue tai yksilölajeja. Elektroninen kilpaurheilu usein kuitenkin jaetaan moneen eri kategoriaan. On esimerkiksi olemassa niin sanotut reaaliaikaiset ja strategiapelit, taisteluareenamoninpelit ja isommat online-moninpelit. Monesti vedonlyöjät pääsevät siis ihan oikeasti seuraamaan pelejä, ja myös live-vetoja on toisinaan saatavilla.

Voiko lajin parissa oikeasti tienata rahaa?

Esports on tarjonnut etenkin nuorille pelaajille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia, sillä alalla liikkuu koko ajan enemmän rahaa. Nykyisin jopa videopelien pelaamisella voi siis tehdä rahaa. Euroja liikkuu myös vedonlyönnin puolella, vaikka markkinat eivät ole läheskään yhtä suuret kuin esimerkiksi vakiintuneen aseman saavuttanut Valioliiga sarjan kohdalla. Silti veikkaajatkin voivat tehdä lisätuloja myös tämän lajin parissa, koska varsinkin kaikista tunnetuimmat vedonlyöntisivustot tarjoavat myös Esports-lajeja.

Mistä vedonlyöjän kannattaa aloittaa?

Mahdollisuudet ovat nykyisin kasvamassa Esport vedonlyöntimahdollisuuksien osalta, ja joskus voi olla vaikeaa tietää, mistä aloittaa. Voidaan kuitenkin sanoa, että markkinat suosivat tällä hetkellä edelleen perinteisiä sarjoja, mutta pitämällä mielessä muutama tärkeä seikka, on vedonlyöjän mahdollista menestyä myös Esports lajien parissa.

Jos sattuu itse omaamaan taustaa Esports- pelin pelaamisessa, on tästä luonnollisesti hyötyä vedonlyönnissä. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, mutta kannattaa kuitenkin perehtyä pelin erikoisominaisuuksiin, jos ala ei ole omalle kohdalle tuttu. Monelle uudelle tulokkaalle alan uutiset ja termit saattavat olla vaikeasti ymmärrettävissä, mutta onneksi tämä kuitenkin helpottaa ajan saatossa. Lajissa kuin lajissa oma urheilutausta ei myöskään suoraan takaa menestystä vedonlyönnissä, koska lopulta vedonlyönti on ihan oma lajinsa.

On kuitenkin huomattava, että Esports lajina sisältää joitakin erikoisominaisuuksia perinteisiin lajeihin verrattuna, joihin myös vedonlyöjän tulee kiinnittää huomiota. Esimerkiksi peliryhmät ovat Esportsin kohdalla yleensä melko pienet. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdenkin pelaajan muutoksella saattaa olla suuretkin seuraukset. Vedonlyöjän tulee ottaa tämä huomioon, ja usein on kannattavaa myös hieman seurata kokoonpanoja, varsinkin kun panokset kasvavat.

Vedonlyöjän kannattaa myös selvittää minkälaisia vahvuuksia ja heikkouksia joukkueilla on. Tämän avulla vedonlyöjä pystyy myös paremmin arvioimaan annettuja kertoimia. Kannattaa myös olla koko ajan valppaana, sillä joukkueiden taso saattaa vaihtua hyvin nopeasti esimerkiksi pelaajamuutoksien vuoksi. Ei siis ainakaan aluksi kannata valita mitään kiinteitä suosikkeja, kuten perinteisten urheilujoukkueiden kohdalla, sillä tämä ei yksinkertaisesti toimi Esportsin kohdalla. Se että joukkue voittaa yhden turnauksen, ei tarkoita sitä, että se on kovassa iskussa seuraavassa turnauksessa. Siksi kannattaa seurata joukkueen kuntoa jatkuvasti!

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories