Esports ja Kasinot Maailmalla

2000-luvun loppupuolella alkanut eSports villitys on monelle tullut yllätyksenä. Eteenkin nykyään 25-35 vuotiaille, joiden vanhemmat jaksoivat muistutella, että tietokonepelien pelaaminen ei tule johtamaan mihinkään.

Aikoina, jolloin Counter-Strike oli Half Lifen modi ja League of Legends sekä DOTA olivat Warcraft 3 modeja oli vaikeaa kuvitella, että näistä molemmista tulisi näin isoja juttuja 10 vuotta myöhemmin.

Itseasiassa internetin nopeuden- ja vakaudenkasvu on johtanut internetin kaupallistumiseen ja isojen rahojen liikkumiseen internetissä. Kaikki arvo alkaa tietysti ihmisten ajasta ja mahdollisuudesta rahastaa ihmisten ostovoimasta ja huomiosta.

Kun kehittyneiden maiden asukkaat alkoivat siirtää enemmän ja enemmän toimintoja sekä kulutettua aikaa nettiin alkoivat myöskin isot kansainväliset brändit siirtämään markkinointiaan internettiin. Pikkuhiljaa alkoi syntymään sellaisia käsitteitä kuin vaikuttajamarkkinointi, tuoteasettelu peleihin, Esports sekä tietysti siihen kuuluvat sponsorit.

Melko alussa alkoivat monet nuoret ammattilaiset markkinoinnin ja tapahtumatuotannon puolelta luomaan infrastruktuuria tukemaan tulevaisuuden turnauksia sekä luomaan online pelaamisen mahdollisuuksia. Näistä ensimmäisiä esimerkkejä on ESL-Gaming joka on johtavia eSports uutisia sekä turnauksia tarjoavista tahoista. Kun katsoo ESL toimintaa nyt, on vaikeaa kuvitella, kuinka monesti he olivat mennä konkurssiin ja minkälaisia riskejä he ottivat. Nykyään sama taho loppuunmyy turnauksia 40 000 – 50 000 henkilöä mahduttaviin areenoihin ja pyörittävät isoja määriä rahoja.

Samoihin aikoihin alkoi myöskin nykyään erittäin tuttu online maksaminen. Visalla ja Mastercardilla maksaminen netissä on tavanomaista nykyään mutta vain 10 vuotta takaperin oli käytäntö melko uutta.

Online maksamisen myötä ilmestyivät myöskin Online kasinot, joita nykyään pyöritetään Englannista ja Maltalta käsin pääsääntöisesti. Samalla tavalla kuin ESL syntyivät monet turnaukset online pelaamiselle, joista tunnetuin on mahdollisesti world series of poker. Monet online kasinot tarjoavat nykyään myös mahdollisuutta lyödä vetoa eSports peleistä samoin kuin osallistua esimerkiksi pokeriturnauksiin. Hakemalla Casino Online löytää nopeasti online kasinoita joissa voi lyödä vetoa Esports peleistä. Nykyään suurimmat kasinot antavat mahdollisuuden lyödä vetoa hyvin laajamittaisesta valikoimasta pelejä kuten CS, DOTA 2, Rainbow Six, Overwatch, Starcraft 2 ja Warcraft 3.

Vaikka online uhkapelaaminen ja eSports alkoivat melko samoihin aikoihin, vedonlyönti eSports peleille on kuitenkin melko uutta ja on ollut vasta muutaman vuoden saatavilla, tämäkin vain joissakin kasinoissa.

Monelle eSports ammattilaiselle sekä urheiluvedonlyönnistä kiinnostuneelle tuntuu oudolta että ilmiö ei ole levinnyt enemmän. Niille, jotka tietävät miten paljon harjoittelua ja omistautumista tietyn pelin pelaaminen PRO tasolla vaatii eivät ihmettele ollenkaan vedonlyöntimahdollisuuksia.

Niille, jotka eivät ole kiinnostuneita pelaamisesta, pelaamisen vaativuus voi tuntua oudolta käsitteeltä.

Pelaajille suunnatut laitteistot kuten Asus ROG – Republic of gamers, mekaanisen näppäimistön valitseminen ja miettiminen haluaako esimerkiksi MX Red/Brown/Blue/Black/Silver kytkimet näppäimistöön vai haluaako esimerkiksi WSAD näppäimet eri kytkimillä kuin muut ovat ihan ihmeellisiä käsitteitä.

Pelihiiren valitseminen on myöskin ihan oma asiansa ja onneksi nykyään löytyy monia vaihtoehtoja mutta monet eivät ymmärrä miksi tarvitsee muuttaa hiiren tarkkuutta lennossa, tarvitsee enemmän kuin 2 nappia ja rullan yleisestikin.

Onneksi elämme pelaajille mahtavaa aikaa, voimme katsella huipputiimejä pelaamassa huippupelejä, lyödä niistä vetoa, voimme ostaa samoja laitteita kuin suosikkipelaajat sen toivossa, että olisimme yhtä hyviä pelaamaan kuin he.

Niille, jotka lähestyvät keski-ikää on tämä mainio hetki mainita vanhemmilleen, että tietokonepeleillä voi tienata rahaa, oli se sitten pelaamalla, tapahtumajärjestelyllä, kommentoimalla tai live-streamaamisella.

Sellaisista ilmiöistä kuten sisällöntuotosta YouTubeen voimme tulevaisuudessa kirjoittaa ihan oman artikkelin.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories