E-urheilu mobiilina — kuinka suureksi se lopulta kasvaa?

Elektroninen urheilu eli e-urheilu on etenkin viimeisten kahden vuoden aikana ollut hurjassa nosteessa. Asian Games -pelitapahtumaan mukaan lähtenyt League of Legends on lisännyt elektronisen urheilun suosiota. Mediassa puolestaan on puhuttu paljonkin Fortnitestä ja muista vastaavista hittipeleistä. 

Valtamediassa mobiiili e-urheilulla ja mobiilipelaamisella ei ole koskaan ollut yhtä näkyvää asemaa kuin nyt. Koskaan aikaisemmin ei ole myöskään ollut sievoisia summia mobiiliurheilulla tienaavia pelaajia kuin tällä hetkellä.

E-urheilu mobiilissa houkuttelee sijoittajia

Elektronisen urheilun seuraajien määrän uskotaan kasvavan vähintään 600 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä. Globaalia yleisöä on valtavasti, joka takaa mainostamisesta kiinnostuneille yrityksille huikean näkyvyyden. Ei siis ole ihme, että e-urheilu on alkanut vetää puoleensa yhä useampia tahoja. 

Monet suuret tuotemerkit ovat vasta hiljattain heränneet elektronisen urheilun suosioon, joka alkaa pikkuhiljaa näkyä myös lisääntyneinä sijoituksina. Tähän mennessä muun muassa Adidas, Mercedes-Benz ja Coca-Cola ovat sijoittaneet elektroniseen urheiluun eri tavoin. On aivan varmaa, että sitä mukaa kun elektronisesta urheilusta tulee entistä suositumpaa maailmanlaajuisesti, sitä tärkeämmäksi se nousee myös mainostamisen kanavana.

Entistä enemmän mobiilipelejä

E-urheilun siirtyminen mobiililaitteille on luonteva jatkumo, joka noudattaa yleisiä teknologian ja peliteollisuuden trendejä. Mobiilipelejä pelaa maailmalla tällä hetkellä arviolta jo yli 2,5 miljardia ihmistä ja mobiilista tullut äärettömän suosittu pelialusta. Tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi nettikasinoilla. Monella nettikasinolla kaikki tai lähes kaikki kolikkopelit ja pöytäpelit on optimoitu mobiililaitteella pelattavaksi.

Kun e-urheilu mobiililaitteella yleistyy entisestään, voi sitä vähitellen alkaa kutsua jo suuren yleisön viihdemuodoksi. E-urheilu mobiilisti houkuttelee tulevaisuudessa suurempia pelaajamääriä peliteknologian ja laitteiden kehittymisen myötä. Älypuhelimet ja tabletit ovat jo nyt kehittyneet valtavasti muutaman vuoden sisällä.

E-urheilu mobiilisti — lännen ja idän erot

Mobiilipelaamista on mielenkiintoista vertailla lännen ja idän välillä, sillä kansainvälisellä tasolla eroja on olemassa. Esimerkiksi Kiinassa e-urheilussa juurikin mobiilipelaaminen on hiljalleen nousemassa kaikkein yleisimmäksi pelaamisen muodoksi. Lännessä mobiili e-urheilu on yleistynyt hitaammassa tahdissa, sillä PC-pelaaminen dominoi yhä markkinoita siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Vainglory ja Clash Royale ovat lisänneet mobiilipelaamisen suosiota.

Yksi idän ja lännen merkittävimmistä eroista elektronisen urheilun mobiilimarkkinoilla on se, että idässä e-urheilun tapahtumat keskittyvät tyypillisesti yksittäisen julkaisijan pelien ympärille, kun taas lännessä tapahtumiin kootaan useita pelejä eri pelijulkaisijoilta.  Muun muassa Etelä-Koreassa, Kiinassa ja Japanissa mobiilipelaaminen elektronisen urheilun saralla on jonkin verran länsimaita edellä. Länsimaat ovat kuitenkin vähitellen kuromassa eroa umpeen. Vuoden 2017 lopussa Supercell järjesti länsimaiden tähän saakka suurimman mobiilin e-urheilun tapahtuman, jonka finaalipelejä seurattiin Twitchissä peräti 122 000 tuntia.

E-urheilu mobiilissa ja nopean kasvun riskit

Peliteollisuutta vähänkään seuranneet ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että e-urheilun kasvu viime aikoina on ollut todella vaikuttavaa etenkin mobiilipuolella. Nopean kasvun mukana tulee kuitenkin myös tiettyjä riskejä. Mobiiliurheilun menestys houkuttelee apajille myös huijareita. Hakkeroidut pelitilit ja erilaiset huijaukset ovat yleistyneet valitettavasti myös e-urheilussa. Mobiilipelaamisen kasvun turvaamiseksi alalla on kehitettävä nykyistä tehokkaampia keinoja huijausten estämiseksi.

Tällä hetkellä elämme e-urheilun kehityksessä todella ratkaisevia aikoja. Elektronisen urheilun siirtyminen mobiilimarkkinoille on alkanut hyvin, mutta on pitkälti pelinkehittäjistä, katsojista, pelaajista itsestään sekä sponsoreista kiinni, missä mittakaavassa mobiilipelaaminen lisääntyy. Lähes kaikki odottavat kuitenkin e-urheilun seuraamisen yleistyvän ja leviävän yhä laajemmalle globaalisti. Tällaisella murroskaudella yritysten on kannattavaa pohtia, kuinka kasvavasta sektorista saisi mahdollisimman paljon irti.

Viimeisimmät artikkelit

Related Stories