Pelaajat

Keskisuomalainen mukaan e-urheiluun – yhteistyö alkoi KOVA Esportsin taustayhtiön kanssa

Voimakkaasti tänäkin vuonna yritysostojen kautta kasvanut Keskisuomalainen Oyj lähti nyt mukaan myös e-urheiluun.Keskisuomalainen aloittaa yhteistyön Esports Media Solutions Oy:n kanssa. Yritys tunnetaan CS:GO -peleissä...

eSM-kisat käydään tänä vuonna yhteensä 17 pelissä

Elektronisen urheilun suomenmestaruuskisojen eli eSM:n verkkosivusto on avattu päivitettynä. Sivuille on koottu tietoa vuoden 2019 kisoista ja jo varmistuineista turnausaikatauluista. Muiden turnausten osalta tietoja...

Kanaliiga järjestää peliturnauksia yritysjoukkueille

Kanaliigan ensimmäinen turnaus järjestettiin syksyllä 2018.Yrityssarjoja erilaisissa lajeissa on järjestetty jo pitkään, mutta PC- tai konsolipelaaminen ei ole ollut näiden lajien joukossa. Kanaliigan toiminta...

Vuoden 2019 MM-kisat järjestetään Soulissa

Elektronisen urheilun kansainvälinen elektronisen urheilun liitto, IESF, on ilmoittanut vuoden 2019 MM-kisat järjestettäväksi Soulissa, Etelä-Koreassa. Tulevat MM-kisat järjestetään vuoden viimeisellä neljänneksellä eli loka-joulukuun välisenä...

Sukupolvien taistelu nousee uudelle tasolle: Suomen vanhin ja nuorin CS:GO-joukkue ottavat toisistaan mittaa

Onko ikä ja kokemus valttia, vai vievätkö nuoruus ja nopeat refleksit voiton?Pian asia selviää, kun Suomen vanhin ja nuorin CS:GO-joukkue taistelevat katkeraan loppuun asti...

FELin liigoissa taistellaan 55 000 eurosta – CS-mestarille paikka sadan tonnin Arctic-karsintaan,

FELin CS-liigan kuudes kausi jyrähtää käyntiin LanTrek-tapahtumassa torstaina 28. helmikuuta. Vuonna 2019 FELin liigoissa pelataan historian suurimmasta 55 000 euron palkintopotista, ...

Viimeisimmät artikkelit