Koti Blogi Sivu 56

PUBG– tulossa jälleen uusi kartta!

0

(kuva: steam community)

PlayerUnknown’s Battlegrounds peliin on tulossa pian jälleen uusi 4×4 kartta nimeltään “Codename: Savage”.

Karttaa ei olla vielä julkaistu, sillä se on vielä keskeneräinen sekä sitä testataan vielä ennen varsinaista julkaisua.

Ensimmäiset testaukset aloitettiin jo 2. huhtikuuta. Tiedossa ei ole vielä tarkkaa päivämäärää, jolloin kartta julkaistaan live-palvelimille.

Lisää tästä voit lukea TÄSTÄ

Päivitystä War Wings pelistä

No niin, nyt saatiin sitten seuraava päivitys War Wings peliin ja päivitys on aiheuttanut vanhempien pelaajien joukossa aikamoista älämölöä. Minä, kuten moni muukin alkoi pelata tätä peliä, koska siinä pääsi ”lentämään” toisen maailman sodan aikaisille potkurikoneilla toisia pelaajia vastaan kohtuu todentuntuisesti – kännykkäpeliksi siis. Ja ensimmäiset pari vuotta on itsekin tullut pelattua peliä aina silloin tällöin niin, että päivittäin on voinut pelata sen kolme peliä erilaisella menestyksellä ja nyt on taisteluja kertynyt jo lähes 4000 (3969).

Uusin päivitys toi peliin ”free for all” kampanjan, jossa siis kahdeksan pelaajaa pelaavat kaikki kaikkia vastaan aivan uudella kartalla. Se jo sinällään olisi ollut varmaan ihan riittävä uudistus, mutta mitä pelikehittäjät toivat mukanaan, olivat erilaiset buustit kartassa – siellä on nyt saatavilla erilaisia buusteja aina itseohjautuviin ohjuksiin…. aika erikoinen peli kun vanhalla Spitfirella ampuu ohjuksia tai IT-ammuksia (!). Tämä uudistus parin muun uudistuksen myötä on saanut vanhat pelaajat takajaloilleen.

Kun ME262 lisättiin peliin, se oli vielä ok, koska kyseinen kone oli mukana taisteluissa sodan viime hetkillä. Mutta nyt peliin on tullut kokonainen valikoima suihkareita ja muutamia kuvitteellisia koneita eli peli alkaa lähentyä arcade-tyyppistä peliä, ja saattaa menettää osan vanhoista pelaajistaan. Mutta kyllähän sitä pelikehittäjiä pitää ymmärtää, uudet pelaajat tuovat rahaa ja ostavat maksullisia lisäosia, joita vanhat pelaajat eivät enää välttämättä osta.

Itselläkin on PREMIUM tili vielä reilut 2 kk ja se on tullut pelaamalla, ei maksamalla.

https://play.google.com/store/apps/details?id=com.tencent.warwings2

PUBG mobiilissa

Niinpä siinä kävi, että vanhakin meni ja latasi puhelimeensa PUBG:n. Älypuhelimen näyttö kyllä riittää pelaamiseen, mutta riittäälö kärsivällisyys opetteluun, sen aika näyttää. Ensimmäiset testipelit pelattu ja peli tuntuu varsin koukuttavalta ja pieniä bugeja huomioimatta myös varsin hyvältä ajanvietevaihtoehdolta.

Pelin yksinkertainen idea, 100 pelaajaa saarella, kaikki kaikkia vastaan – last man standing on voittaja.

Pelaajan ohjaaminen kännykällä vaatii tottumista, mutta kunhan saa sen kuntoon, niin saattaa jo alkaa nauttia itse pelaamisesta  – palaamme aiheeseen kun olemme pelanneet enemmän.

PUBG nyt nyt myös puhelimelle!

0

Kuvahaun tulos haulle playerunknown's battlegrounds

PlayerUnknown’s Battlegrounds peliä voi nyt pelata myös iOS ja Android varustetuilla puhelimilla.

Battle Royale peleihin kuuluva PUBG eli PlayerUnknown’s BattleGrounds on kasvanut viime vuodesta huimasti. Sillä peli oli alustavasti saatavilla vain PC:lle, mutta tämä ei riittänyt. Sillä seuraavaksi kyseinen peli tehtiin myös XBOX-alustalle. Mobiiliversion ikärajaksi on laitettu 17 vuotta väkivallan ja veren takia.

Uusi vuosi ja uudet kujeet. PUBG päätti tehdä pelin myös iOS ja Android järjestelmällä varustetuille puhelimille. Pelin asetuksia pystyy muokkaamaan itselleen sopiviksi. On puhuttu että peli syö paljon akkua, mutta akun nopeaa kulumista voi vähentää säätämällä näytön kirkkautta sekä säätämällä grafiikoita alhaisemmiksi. Ohjaimia peli ei vielä tue. Pelissä on tällä hetkellä ainoastaan yksi kartta joka on Erangel.

Peli ei eroa hirveästi PC versiosta muuten kun, että talot joihin pääsee sisälle, ovat yksinkertaisempia liikkumisen helpottamiseksi. Pelit ovat aikalailla saman pituisia kun PC versiossa.  Toistaiseksi mobiili versiossa ei pysty käyttämään oikeaa rahaa pelivaatteiden ostamiseen tai mihinkään muuhunkaan. Pelissä kuitenkin pystyy ansaitsemaan BP pisteitä tekemällä päivittäisiä tehtäviä. BP pisteillä pystyy ostamaan laatikoita, joissa on pelivaatteita sekä tekemään muutoksia pelihahmoon. Peliin kirjauduttuessa saa päivittäin pisteitä sekä laatikoita.

E-URHEILUA.COM ja EEPELIT.FI testasi peliä Honor 7 Lite puhelimella ja ensimäinen huomio oli, että puhelin kuumenee aika nopeasti muutaman peliminuutin jälkeen. Pelin ohjaus on suhteellisen helppoa pelin vaativuuteen nähden. Ääniefektit saisivat olla hieman paremmat, mutta eiköhän siihen tule muutos kun peli kehittyy.

Peli alkaa hahmon luomisella.

Seuraavaksi valitaan grafiikka-asetukset.

Tämän jälkeen olet valmis pelaamaan ja pääset aloituispaikalle.

Alkusaaren jälkeen pääset lentokoneesta hyppäämään alas.

Laskeudut laskuvarjolla alueelle ja alat kerämään tavaraa.

Jos löydät ajoneuvon, niin se nopeuttaa alueelle pääsemistä.

Kukista vastaan tulevat vastustajat!

Pelin loputtua ansaitset leveleitä.

 

Jyväskylän pelillistäjät näyttävät kyntensä Gamify2018-tapahtumassa 23.3.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Pelillistäjä-koulutuksen osana järjestetään Gamify2018-tapahtuma perjantaina 23.3.2018 klo 11–15.30 Jyväskylän Veturitalleilla, Veturitallinkatu 6. Maksuttomaan tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki pelillisyydestä kiinnostuneet.

Gamify2018-tapahtuma tuo vahvasti esiin pelillisyyttä ja pelillisiä ratkaisuja. Veturitalleilla on tilaisuus kuunnella mielenkiintoisia ammattilaisten puheenvuoroja pelillistämisen eri näkökulmista. Puhujina ovat Jarkko Järvelin, Jonna Koivisto, Linda Kokkonen ja Herkko Pirskanen. Tapahtuman juontajana ja ”Hyvät ja huonot peliuutiset” -paneelikeskustelun ohjaajana toimii stand up-koomikko Mikko Vaismaa. Lisäksi tapahtuman messualueella on mahdollisuus tutustua pelillistämisen sovelluksiin ja palveluntarjoajiin.

Montako peliä ennätät testata ja näytätkö salapoliisikyntesi messumysteerissä?

Messualueella voi tutustua virtuaali- ja lisätyn todellisuuden maailmaan ja pelata erilaisia pelejä, joista monet on suunniteltu auttamaan myös opetuksessa. Kirsikkana kakun päällä on messukävijöille tehty mysteeri, joka odottaa paikalle Jyväskylän herculepoiroteja.

Tervetuloa tutustumaan pelillistämisen moniin mahdollisuuksiin Gamify2018-tapahtumassa!

Keski-Suomen ELY-keskus ja –TE-toimisto sekä JAMK ovat järjestäneet Suomessa ensimmäisen Pelillistäjä-työvoimakoulutuksen.  JAMKin Pelillistäjä-koulutukseen on valittu 15 henkilöä ja ryhmä koostuu koulutetuista ammattilaisista, joilta löytyy pedagogista taustaa, luovaa ajattelua sekä IT-alan taitoja.  Koulutuksessa tutustutaan pelien ja pelillisten ratkaisujen käyttöön opetuksessa ja yrityksen liiketoiminnassa. Koulutuksen jälkeen työnhakijalla on kyky löytää, arvioida ja valita hyötypelejä osaamisen kehittämiseksi sekä nähdä pelillisten elementtien mahdollisuuksia opetuksessa tai yrityksessä.

Testissä: Ratchet & Clank

0

Kuvahaun tulos haulle ratchet and clank ps4

E-URHEILUA.COM päätti kokeilla Ratchet & Clank– nimistä kuukauden peliä, joka on saatavilla ilmaiseksi PlayStation+ jäsenille. Pelin voi ostaa myös itselleen ilman jäsenyyttä, jonka myyntihinta on n. 20,00€.

Peli oli mielenkiintoinen ja todella koukuttava. Paljon hauskoja tehtäviä ja loistavasti tuotu esiin ensimmäisten Ratchet & Clank pelien aseita ja hahmoja. Pelissä oli mielenkiintoinen tarina, jota kertoi Kapteeni Qwark. Pelin alussa sinun täytyy korjata alus, jotta pääset aloittamaan seikkailun mitä erikoisimmille planeetoille. Päätarinan pelaa läpi noin kymmenessä tunnissa, jonka jälkeen pystyy jatkamaan peliä haastetilassa.

Pelissä pystyy kehittämään ostamiaan aseita heksalaudalla omilla osa-alueillaan (panosten lukumäärä, välitön tuho, vahingon laajuus..) , joten aseista voi tehdä parempia ihan oman mielen mukaan. Jokaisella planeetalla on omat ostettavat aseensa. Erikoisin mihin törmäsin oli aika pelin lopussa oleva lammassädepyssy, jolla pystyy muuttamaan viholliset lampaiksi. Peli siis sisältää todella paljon huumoria.

Pelin aikana pystyy keräämään suuria kultaisia muttereita, joilla pystyy laittamaan peliin hieman lisähauskuutta pelin nopeutuksien/hidastuksien sekä uusien ulkoasujen kanssa. Mitä enemmän kultaisia muttereita kerää, sitä enemmän lisäsisältöä saa. Mukavana plussana oli vanhat alkuperäiset piirrustukset hahmoista, alueista ja aseista mitä saa nähtäville kultaisten muttereiden avulla.

 

Pelin hyvät puolet

  • Mielenkiintoinen tarina.
  • Huumori.
  • Paljon erinlaisia aseita.
  • Monipuolisia tehtäviä.
  • Sopivat vaikeusasteet.
  • Hinta-laatu suhteeltaan loistava.

Pelin huonot puolet

  • Hieman turhan lyhyt päätarina. 
  • Välillä epäselvät tehtävän ohjeet jolloin asioiden löytäminen on hankalaa.

 

Alla näet virallisen videon Ratchet & Clank – pelistä.
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=q5Mjz1RTfkU]

WoW seuraava vaihe

0

Pitkästä aikaa käväisin katsomassa mitä kuulu World of Warcraftille ja sieltähän on näemmä tulossa seuraava osa pelisarjaan: Battle for Azeroth. Omasta pelaamisesta (aktiiviajasta) on jo parisen vuotta, eli oma pelitaito on jo ruostunut ja pahasti ja hahmotkin peittyneet digitaaliseen pölyyn, mutta aina silloin tällöin tulee mieleen, josko sittenkin.

Uusin osa tuo näemmä mukanaan neljä uuden ”rodun” hahmot ominaisuuksineen ja mahdollisuuden edetä tasolle 110 – jos nyt oikein nuo videot tulkitsin – muistaakseni omat hahmoni ovat tasolla 100. Uusi osa tuo mukanaan myös pari uutta ratsua ja lemmikin.

Jos sinulla on aikomukseni lähteä kohti tasoa 110, haluatko kertoa matkastasi täällä?

 

https://worldofwarcraft.com/en-us/

Kiinteän verkon laajakaistaliittymistä lähes joka kolmas on 100-megainen

Suomessa oli vuoden 2017 lopussa 1,71 miljoonaa kiinteän verkon laajakaistaliittymää. Liittymämäärä on pysynyt vakaana jo jonkin aikaa, mutta liittymien nopeudet ovat jatkaneet kehittymistään.

Laajakaistaliittymistä 32 prosenttia on saapuvan (download) liikenteen yhteysnopeudeltaan vähintään 100 Mbit/s, mutta lähtevän (upload) liikenteen yhteysnopeudeltaan vain 6 prosenttia liittymistä yltää näihin nopeuksiin. Yli puolet liittymistä on lähtevän liikenteen nopeudeltaan alle 10 Mbit/s. Lähtevän liikenteen yhteysnopeus on oleellinen esimerkiksi pilvi- ja videoneuvottelupalveluita käytettäessä.

Reilu 100 000 liittymää siirtyi hitaammista yhteysnopeuksista (download) yli 30 Mbit/s nopeuksiin vuoden 2017 aikana. Vastaavasti gigabitin nopeudella toimivia liittymiä on käytössä toistaiseksi vasta vajaat 20 000.

Nopeuksien kasvun mahdollistaa osaltaan se, että yhä useampi laajakaistaliittymä on toteutettu ainakin pääosin valokuidulla, kun taas kuparilla toteutettujen laajakaistaliittymien määrä jatkaa laskuaan. 780 000 liittymässä valokuitu ulottuu ainakin tontin rajalle tai rakennukseen asti, kokonaan valokuidulla toteutettuja laajakaistaliittymiä (FTTH) oli vuoden 2017 lopussa yli 100 000 kappaletta. Kaapelimodeemiliittymien lukumäärä on pysynyt vuoden 2017 aikana lähes ennallaan — näiden liittymien osuus Suomen laajakaistaliittymistä on edelleen neljännes.

Kiinteän verkon kotitalouspuhelinliittymien määrä on enää vain 150 000. Vuoden 2017 aikana kiinteiden puhelinliittymien määrä laski lähes neljänneksen.

Microsoftin tietoturvaraportti: Haittaohjelmahavaintojen määrä nousussa Suomessa

Tietoturvaa uhkaavat haittaohjelmat leviävät massiivisten bottiverkkojen kautta, kyberrikolliset käyttävät yhä enemmän yksinkertaisia hyökkäystapoja ja kiristyshaittaohjelmat liikkuvat entistä nopeammin sekä aiheuttavat yhä suurempaa tuhoa. Suomi on silti yksi maista, joihin kohdistuu vähiten kyberhyökkäyksiä maailmassa.  

Microsoft on julkaissut tuoreimman Security Intelligence Report -tietoturvaraporttinsa, jonka keskeiset löydökset ovat:

  • Bottiverkot saastuttavat edelleen miljoonia tietokoneita maailmanlaajuisesti
    Osana maailmanlaajuista yksityisten ja julkisten toimijoiden yhteistyöhanketta Microsoft horjutti yhden maailman suurimman haittaohjelman, Gamarue-bottiverkon ohjaus- ja komentorakenteen toimintaa marraskuussa 2017. Operaation aikana havaittiin, että Gamarue jakoi yli 80 erilaista haittaohjelmaperhettä. Yhteisoperaatio vähensi haittaohjelmien saastuttamien laitteiden määrää 30 prosentilla kolmessa kuukaudessa.
  • Kyberrikolliset käyttävät helppoja hyökkäysmenetelmiä kuten tietojenkalastelua
    Ohjelmistokehittäjät ovat vahvistaneet tuotteidensa tietoturvaa, ja ohjelmistoihin tunkeutumisesta on tullut rikollisille entistä kalliimpaa. Rikolliset turvautuvatkin enenevissä määrin yksinkertaisempiin huijaustapoihin tavoitteenaan saada käyttäjät klikkaamaan haitallista linkkiä tai avaamaan tietojenkalastelusähköposteja ja lopulta luovuttamaan tunnuksiaan tai muuta luottamuksellista tietoa. Vuoden 2017 jälkimmäisellä puoliskolla Microsoft Office 365:ssä havaituista sähköpostia hyödyntävistä hyökkäyksistä yli puolet oli tietojenkalasteluviestejä.
  • Kyberrikolliset luottavat kiristyshaittaohjelmiin
    Kyberrikolliset käyttävät kiristyshaittaohjelmia rahan tai kryptovaluutan kiristämiseksi uhkaamalla käyttäjiä tietojen ja tiedostojen menettämisellä. Kiristyshaittaohjelmat ovatkin edelleen houkutteleva strategia kyberrikollisille. Vuoden 2017 aikana kolme maailmanlaajuista kiristyshaittaohjelmiin perustuvaa hyökkäystä – WannaCrypt, Petya / NotPetya ja BadRabbit – pääsivät yritysverkkoihin ja häiritsivät vakavasti sairaaloiden, kuljetusten ja liikennejärjestelmien toimintaa. Nämä kiristyshaittaohjelmat olivat hyvin tuhoisia ja liikkuivat uskomattoman nopeasti automatisoidun leviämistekniikkansa ansiosta. Viime vuoden lopulla eniten kiristyshaittaohjelmahyökkäyksiä kohdistui Aasiaan. 

Haittaohjelmahavainnot lisääntyneet Suomessa 

Haittaohjelmien käyttäminen rikollisiin tarkoituksiin on lisääntynyt alkuvuodesta 2017. Huhtikuussa 2017 Suomessa käytössä olevista Windows-työasemista noin 9,5 % havaitsi haittaohjelmia, kun tammikuussa 2018 luku oli jo lähes 13 %*. Suomi kuuluu silti edelleen Tanskan, Irlannin ja Yhdysvaltojen ohella niihin maihin, joissa haittaohjelmia havaittiin vähiten maailmassa: näissä maissa keskimäärin 11,4 % Windows-työasemista raportoi haittaohjelmahavainnosta helmikuun 2017 ja tammikuun 2018 välillä*.   

Vuonna 2017 kiristyshaittaohjelmat aiheuttivat maailmalla laajaa vahinkoa, mutta Suomi ei ole näiden hyökkäysten ykköskohde. Helmi-joulukuussa 2017 kiristyshaittaohjelmia havaittiin vähiten Suomessa, Japanissa ja Yhdysvalloissa, joissa keskimäärin vain 0,03 prosenttia Windows-työasemista teki havaintoja kiristyshaittaohjelmista*. 

”Erilaiset kyberhyökkäykset ja niiden aiheuttamat poikkeamat ovat arkipäivää, minkä vuoksi on erityisen tärkeää, että organisaatiot panostavat tietoturvaan. Kaksi tärkeintä tietoturvatoimenpidettä ovat ohjelmistojen ja laitteiden tietoturvapäivitysten asentaminen ajallaan sekä työntekijöiden tietoturvaosaamisen ylläpitäminen. Rikolliset käyttävät yhä enemmän edistyneitä, suoraan käyttäjiin ja organisaatioihin kohdistuvia hyökkäyksiä, jolloin yksittäisillä käyttäjillä on tietoturvan suojelijoina suuri merkitys”, sanoo Microsoftin teknologiajohtaja Mikko Viitaila. ”Vaikka raportti antaakin Suomen tietoverkoista jälleen hyvän ja puhtaan kuvan, meidän pitää muistaa, että kyberrikollisuus on globaalia eikä hyvään tilanteeseen ole varaa tuudittautua.” 

* Luku kattaa Windows-työasemat, jotka yleisesti raportoivat haittaohjelmahavainnoistaan Microsoftille käyttäjiensä suostumuksella.

Tietoja raportista
Microsoftin Security Intelligence Report on järjestyksessään 23. ja kattaa ajanjakson helmikuusta 2017 tammikuuhun 2018. Raportti kattaa niin yrityksille suunnatut pilvipalvelut kuin yksittäiset kuluttajat, niin verkkosivut kuin sähköpostit. Voit tutustua koko raporttiin täällä: www.microsoft.com/sir

Suomalaiselle tuntuvat sakot Overwatch-liigassa!

0

Aiheeseen liittyvä kuva

Suomalainen Overwatch-kilpapelaaja Timo ”Taimou” Kettunen on saannut rumasta kielenkäytöstä 1000 dollarin sakot. Tammikuussa Kettusenen päästi suustaaan räväkkää tekstiä suorassa lähetyksessä.

Kettunen kuitenkin pyyteli anteeksi faneiltaan ja muilta.  Hän on todella pettynyt toimintaansa.

Voit lukea Taimou:n anteeksipyynnön TÄSTÄ.