Koti Blogi Sivu 27

Seuraa yleistä blastausta: nettikasinot & eSporttaus sponsorointi

eSports on nousussa ja johan se on noussutkin nopeasti. Esimerkiksi jenkeissä estimaatit ovat luokkaa 84 miljoonaa aktiivista katsojaa verrattuna Jenkkifudikseen, NFL:ään, joka toppaa vielä toistaiseksi arvion muodossa 2021 vuoteen asti homman 141 miljoonalla katsojallaan. Jopa MLB eli Baseball on jäämässä toiseksi eSport -skabassa holdaten kuitenkin kolmatta paikkaa. Luultavasti. Tämä on uuden sukupolven aikaan saamisen tuotos ja ei lainkaan huono sellainen, sillä kukapa ei nähnyt jo vuosia sitten tietokone- sekä konsolipelien järjetöntä nousua ammattitasolle asti.

eSports ja sen kehitys ei vaadi edes RuneScape -pölyistä kristallipalloa

Tosin, tämän kaltainen pyrähdys ehkä jäi näkemättä huolimatta kristallipallon luotettavuudesta. Varmaa on kuitenkin, että kasinot netissä tulevat olemaan korkeimmassa vedonlyöntiroolissa tässä ja Suomessa Veikkauksen Lotto tai Ärrän arpalapuissa et saa laitettua rukseja eSport -tiimeille. Herääminen tapahtuu luultavasti myöhässä kuten aina, joskus 2023-vuoden loppupuolella, kun eSportsi on jo NFL:ääkin suositumpi urheilulaji ja Velkaliiga on silti ruksituskärjessä. Meidän Gubbejen aikakausi silti väistämättä kuluu, mutta ei tosin lopu, paitsi joskus modernin lääketeknologian kiitoksien myötä ehkä siinä 2040-luvulla ilman taivaan kappaleiden osumisia tai äkillisiä supertulivuoria.

Valtavat rahalliset panostukset eUrheiluun

eUrheilussa liikkuu nyt jo aimopotit rahaa ja kasvu ei ole edes alkanut vielä, vaan nyt haistellaan vielä. Tiimeillä on koutsit ja oma organisaatio, yritys, sekä usein lainaa markkinointia tms. varten. Siinä missä joskus ja vielä pienet pesäpallotiimit lainasivat fyrkkaa, niin eSports -tiimit tekevät ihan samoin, mutta suuremmassa mittakaavassa ja lainaa kerätään kunnolla jopa Suomessa Luotto.org -palvelun kumppaneiden kontribuutio näkyy jo parissa pienemmässä tiimissä ja maailmalla taas rahoitus, sponsorit jne. suorastaan revitään, niin että se paras tiiimi saadaan kasaan.

Kansainvälisesti raha lähtee yksityiseltä sektorilta Start-up -tyylisesti

Tässä on yleensä taustalla yksityiset rahoittajat tai Hedge-miljärdöörit, mutta kyllä moni starttaa ihan pankistakin. Myös muita lainatarjoajia löytyy maailmanlaajuisesti paljon julmalla korolla ja erityisesti nopea laina näkyy yleensä koroissa. Tosin ei enää Suomessa korkokattopaalutusoperaation takia.

Rahoitus ja eUrheilu -sponssaus Suomessa

Suomessa eUrheilu on kuitenkin muutaman individuaalin osaamisalueella. CS:GO:sta napaten ENCE:n, josta ”Allu” -pelinickillä erinomaisen tarkkuuskiväärimestarina on ehdoton suosikki meidän perheessä. Sitten pari muuta ex. ja ikuista Paragon staraa sekä Viluliina Rogue-hahmo ovat jääneet vanhankin muistiin. Individuaalitasopelaamista taas löytyy myös Suomesta ja vimeisen päälle Dota-virtuoosi, jonka nimeä en osaa edes kirjoittaa, mutta hänellä on ikäisekseen (todella nuoreksi) suuremmat tulot kuin tällä partaa vaille 50-vuotiaalla vanhalla mutakarpilla, kuten minulla yhteensä koko elinkaaren aikana. Jotain 3 miljoonan taalan luokkaa ainakin. Hän ei siis luultavasti tarvitse lentolippusponsoria ja ENCEläisiltä melko varmasti löytyy sellaiset jo myös. Nyt pitäisi vain saada heidän nippu uudestaan kasaan ja ylös #12 takaisin Astraliksen skabaajaksi, vaikka pirunmoisia staroja nuo denmarkkilaiset. Talouteen.com olisi valmis eUrheilu-sponsori, mutta talousaiheiset verkkosivut eivät vielä ihan yllä ASUS yms. muiden brändien rinnalle.

Suosituimmat mobiilipelit – näiden kanssa aika rientää

0

Mobiilissa pelaaminen on vuosi vuodelta tullut yhä suositummaksi. Kun älypuhelimet ja tabletit tulivat markkinoille, niiden mukana ilmestyi myös sovelluksia. Sovellusten ansiosta pystymme paitsi hoitamaan päivittäisiä asioita, myös uppoutumaan pelien pariin. Nykyään monet pelaajat pelaavat suosikkipelejään ennemmin puhelimellaan kuin tietokoneella: saahan puhelimen mukaan ovesta ulos lähtiessä. Pelihetken ei siis enää tarvitse päättyä, kun lähdet tietokoneen äärestä.

Tässä artikkelissa kurkkaamme, että mitkä mobiilipelit ovat suosituimpia. 

Esports pelit ovat pelattavissa myös puhelimella

Esports on laji, jonka suosio on myös kasvanut viimeisten vuosien aikana melkoisella vauhdilla, eikä loppua näy. Onpa ollut puhetta myös esports pelien lisäämisestä Olympialaisiin. Niiden pelaaminen on hyvin suosittua ympäri maailmaa ja esports turnaukset ovat jo televisioituja tapahtumia. 

Nykyään tuttuja esports pelejä pääsee pelaamaan myös mobiilissa. Esimerkiksi League of Legends, Call of Duty, Fortnite ja muut esports pelit ovat saatavilla mobiilissa.

Niiden pelaaminen on näppärää missä vain ja milloin vain. Lataa vain sovellus puhelimeesi ja aloita pelaaminen. 

Kasinopelejä voi pelata myös ilmaiseksi

Myös kasinopelien suosio on ollut nousussa, sillä sinun ei enää tarvitse lähteä kivijalkakasinolle niitä pelaamaan. Sen sijaan voit pelata suosikkiepelejäsi mobiilissa – ja vieläpä ilmaiseksi. Monet nettikasinot ovat saatavilla mobiilissa ja niillä on jopa omia sovelluksia, joiden kautta pääset pelaamaan satoja pelejä ilmaiseksi. 

Tänä päivänä kasinopelejä on jo tuhansia ja niitä tulee vain enemmän. Mukana on kolikkopelejä, videopokereita, livekasinopelejä, arpoja ja muita laadukkaita ja viihdyttäviä pelejä.

Candy Crush Saga on edelleen huippusuosittu

Candy Crush Saga on vuonna 2012 julkaistu Facebookissa toimiva peli, joka on yksi maailma ladatuimmista peleistä. Jo vuosi sen julkaisun jälkeen se oli ohittanut Farmville 2:n suosiollaan ja sillä oli jopa 46 miljoonaa pelaajaa kuukausittain. 

Tämän veikeän värikkään pelin pelaamisen suosio on ehkä hieman hiipunut, mutta se on edelleen monille mielekästä ajanvietettä. Parasta kaikessa on se, että pääset pelaamaan pelejä missä vain ja milloin vain, vaikka bussissa, junassa tai kaupan kassajonossa.

Pokémon GO on veikeän realistinen peli

Pokémon GO on vuonna 2016 julkaistu sijaintiin perustuva augmentaatiotodellisuuteen perustuva peli, jonka suosio suorastaan räjähti käsiin. Se käyttää hyväkseen pelaajan sijaintia, jonka ansiosta voit kerätä Pokémoneja ja käyttää niitä taisteluissa. Peli vetää pelaajia puoleensa ja pelikokemus on vauhdikas ja vilkas. 

Kyseisessä pelissä on mahtavat grafiikat ja vaikka se on jo muutamia vuosia vanha hitti, sitä pelataan mielellään yhä edelleen.

Angry Birds – suosittu suomalainen mobiilipeli

Angry Birds on supersuosittu suomalainen mobiilipeli. Siinä pelaajan tarkoituksena on lintuja ampumalla tuhota rakennelmia. Peli sai jatko-osan vuonna 2015. Vaikka kyseinen mobiilipeli on todella yksinkertainen idealtaan, sen pelaaminen ei ole helppoa ja se koukuttaa pelaajan kuin pelaajan. 

Tiesitkö, että Angry Birds on jopa saanut oman lasten puiston Lapin Rovaniemellä?

Yhteenveto

Mobiilipelien pelaaminen tulee vuosi vuodelta suositummaksi ja helpommaksi. Niiden taso paranee ja markkinoille ilmestyy koko ajan toinen toistaan jännittävämpiä pelejä. Pääset pelaamaan niitä usein täysin ilmaiseksi missä vain ja milloin vain suoraan omalla mobiililaitteella. 

Monille peleille on ihan omat sovellukset, jotka voi ladata joko Apple Storesta tai Google Play Storesta.

Kokeile yllä mainittuja pelejä omalla mobiililaitteellasi.

Uusi kevyempi versio PUBG-pelistä on julkaistu.

0

Oletko halunnut pelata tai kokeilla edes PlayerUnknows Battlegrounds peliä, mutta koneesi ei vaan yksinkertaisesti pyöritä peliä ollenkaa tai se kaatuilee jatkuvasti vaikka koneen speksit riittäisivät.

Nyt on julkaistu PUBG Lite joka on huomattavasti kevyempi versio kyseisestä pelistä, sillä sitä voi pelata lähes millä tahansa nykyajan tietokoneella.

Alkuperäinen PlayerUnknows Battlegrounds peli maksaa esimerkiksi steam-pelipalvelun kautta noin 30 euroa, mutta tämä PUBG lite on pelattavina täysin ilmaiseksi.

Sinun tarvitsee vain luoda tunnus itsellesi ja ladata pelin oman launcheri. Tunnuksen luotuasi, kirjaudut sillä launcherin avulla ja pääset lataamaan pelin koneellesi. Pelin tiedoston koko on tällä hetkellä alle 4 gigaa, joten se on todella paljon pienempi kuin itse alkuperäinen versio pelistä.

Alta voit katsoa trailerin kyseisestä PUBG Lite – versiosta.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=vl4CuBw85f8&w=560&h=315]

Telian 5G-verkko laajeni Tampereelle

Telia rakentaa vauhdikkaasti 5G-verkkoa Suomen seitsemään suurimpaan kaupunkiin. Tulevaisuuden verkko on nyt avautunut käytettäväksi Tampereella.

Telia kertoi lokakuussa kiihdyttävänsä 5G-verkon rakentamisohjelmaa samalla kun yhtiö käynnisti 5G-laitteiden ja -liittymien myynnin. Tampereella ensimmäisen vaiheen rakentaminen on edennyt hyvää vauhtia, ja vuoden loppuun mennessä 5G-verkko palvelee jo laajasti eri puolilla Tamperetta.

”Haluamme tarjota 5G:stä kiinnostuneille asiakkaille nopeasti mahdollisuuden käyttää tulevaisuuden verkkoa nyt, kun 5G lähtee toden teolla liikkeelle”, sanoo myyntijohtaja Kimmo Sulin Telialta.

5G tarjoaa huippunopean ja viiveettömän langattoman nettiyhteyden. Uusi verkko tarjoaa myös alustan viihteen, virtuaalitodellisuuden, esineiden internetin ja uudenlaisten teollisten ratkaisujen kehitykselle. Telian 5G-verkossa tehtiin juuri 2 Gbit/s:n Euroopan nopeusennätys testitaajuuksilla.

Seitsemästä suurimmasta kaupungista laajaan 5G-peittoon vuonna 2020

Vuoden 2019 loppuun mennessä Telian 5G-verkko on käytössä jo seitsemässä Suomen suurimmassa kaupungissa. Verkon rakentaminen jatkuu vuoden 2020 alussa näillä alueilla, ja sen jälkeen rakentamisohjelma laajenee nopeasti uusiin kaupunkeihin.

5G-verkon käyttö edellyttää 5G-laitetta ja siihen sopivaa liittymää. Telia toi lokakuussa myyntiin ensimmäiset 5G-puhelimet ja -reitittimet. ”Tuomme viimeisimmät 5G-laitteet myyntiin sitä mukaa kun markkinat kehittyvät. Kannattaa muistaa, että uudet 5G-laitteet ovat valmistajiensa kärkilaitteita, jotka takaavat parhaan käyttökokemuksen myös huippunopeassa 4G-verkossamme”, Kimmo Sulin sanoo.

Telia tarjoaa 5G-puhelimiin 1 000 ja 450 Mbit/s maksiminopeuksiin yltäviä liittymiä ja mobiililaajakaistakäyttäjille 1 000 Mbit/s 5G-liittymää. Lisätietoja 5G-laitteista ja liittymistä: www.telia.fi/5G.

Pilottiasiakkaiden kautta täysmittaiseen kaupalliseen 5G-palveluun

Telia ja Nokia ovat kehittäneet pitkäjänteisesti 5G:tä pilottien, esimerkkien ja ensimmäisten yritystoteutusten kautta. Kaupallisen 5G-verkon Telia avasi vuoden 2019 alussa. Verkon palvelut tulivat ensimmäisenä valikoitujen yritysasiakkaiden käyttöön mm. pilottihankkeissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja ABB:n Pitäjänmäen taajuusmuuttajatehtaalla. Oulussa 5G-verkko on tukenut alueen teollisuuden ja logistiikan toimijoiden ekosysteemiä digitaalisten toimintamallien ja innovaatioiden kehittämisessä.

Telian verkon kuuluvuuskartta: https://www.telia.fi/asiakastuki/verkko/verkko/verkkokartta
(Uudet 5G-verkon tukiasemat päivittyvät karttaan muutaman päivän viiveellä)

eSports vedonlyönti

eSports vedonlyönti on noussut luonnollisena jatkumona yhdeksi suosituimmista betsauskohteista samalla, kun itse eSports on kasvattanut suosiotaan. eSports, eli elektroninen urheilu on ollut suosittua vasta vuosien ajan, vaikkakin ensimmäiset viralliset kilpailut ja ottelut järjestettiin jo vuosituhannen alussa.

Tänä päivänä peliteollisuus nojaa vankasti eSportsiin ja tämän on povattu lähitulevaisuudessa syrjäyttävän jopa jalkapallon katsojaluvuissa. Räjähdysmäisesti suosiotaan kasvattanut laji on tuottanut rinnalleen ilmiön, vedonlyönnin eSportsiin. Itse vedonlyöntiähän ihmiset ovat harrastaneet netissä jo vuosikausien ajan, mutta eSportsin myötä tälle vedonlyöntisektorille on työllistetty maailmanlaajuisesti jo 250 miljoonaa ihmistä ja määrän odotetaan kasvavan runsaasti tulevien vuosien aikana.

Itse eSportsin suosiosta taasen kertoo paljon se, että tänä päivänä nuoret voivat opiskella kyseistä alaa yhdessä opinahjossa Suomessa. Tämä laji on muuntanut lukuisten suomalaisten käsityksiä nettipelaamisesta positiivisempaan suuntaan, eikä sinänsä ihmekään – eSportsin kansainvälisissä kilpailuissa palkintopoteissa pyörii jopa kymmeniä miljoonia euroja.

eSports vedonlyönti kasvussa

Jos aiemmin pelikonsoleiden äärellä aikaansa viettäviä nuoria kutsuttiin lähinnä pelinörteiksi, on tämä aikakausi jo takana päin. Tästä lajista on tullut sekä varteenotettava toimiala, että myös uskottava urheilulaji viimeisen 10 vuoden sisällä ja tämä sama ideologia on levinnyt Suomeenkin.

Enää pelinörtteys ei häiritse, sillä pelissä voi olla parhaimmillaan valoisa tulevaisuus suurten yleisöiden edessä. Kyseinen laji täyttää suurimpiakin stadioneita ja tapahtumia seurataan maailmanlaajuisesti television välityksellä. Ei ole siis mikään ihme, että myös eSports vedonlyönti on ollut viimeisten vuosien ajan hurjassa nosteessa. Pelkästään League of Legendsin pelaajamäärä on ylittänyt 100 miljoonan pelaajan rajan, niin miten sitten katsojamäärä?

Suositun urheilulajin kasvun on arvioitu jopa nelinkertaistuvan tulevan vuoden sisällä, mikä kertoo jo hurjasti sen tämän hetken suosiosta. Vaikka itse ei lähtisikään pelailemaan turnauksiin tai nousisi kyseisen lajin ammattilaiseksi, pärjää pienellä tietotaidolla hyvin ja jo tällä voi lyödä rahoiksi. Nimittäin vedonlyöntiä asiakkaille tarjoavat sivustot tarjoaa luonnollisesti nykyisin myös mahdollisuuden betsata eSportsia. Esimerkiksi Dota 2-turnaukset ovat siivittäneet sivustoja tarjoamaan myös erilaisia kampanjoita vedonlyöntiin.

eSports vedonlyönti netissä

Jos laji kiehtoo ja omaa jonkunlaista tietoa, voi suunnata jännittämään suuria turnauksia omat betsit sisällä. Tokikaan sen suurempaa tietotaitoakaan ei välttämättä vaadita, sillä laji takuuvarmasti opettaa katsojaansa ja joskus pelkällä tuurillakin voi voittaa. Mutta itse lajia pääsee tosiaankin betsaamaan lukuisilla sivustoilla, joissa tarjolla on vedonlyöntiä. Tokikin tämä edellyttää myös pelitilin luomista, eli aivan yhtä helposti homma ei suju kuin R-kioskilla. Ei tämä tosin tokikaan kauaa aikaa vie.

Pelitilin luonnin sijaan voit toki etsiä kasinot ilman rekisteröitymistä, joilta löytyy myös vedonlyönti. Tällöin teet vain talletuksen pelitilillesi nettipankkitunnuksillasi ja samalla on myös pelitili luotu. eSports vedonlyönti ei tämän helpommaksi voisi mennäkään. Sitten vain etsit juuri sen itseä kiinnostavan kohteet ja laitat rahat kiinni vaikka omalle suosikkijoukkueellesi, ihan kuten tavallisessakin urheiluvedonlyönnissä.

Parasta on se, että koska eSports itsessään ja eSports vedonlyönti on niin suuressa nosteessa ollut jo vuosien ajan, niin useimmilta kohteita tarjoavalta sivustolta voit seurata tapahtumia livestreamin välityksellä. Tämä mahdollistaa urheilulajia intohimoisesti seuraaville sen, että samalla kun voit lyödä vetoa oman suosikkijoukkueesi puolesta, voit myös seurata oman suosikkijoukkueesi taivalta kohti menestystä livenä.

Nuori suomalainen CS-lupaus penkitettiin

0

SJ Gaming on penkittänyt heidän nuoren lupauksensa Elias ”Jamppi” Olkkosen. Suurin syy varmaan tälle on häneen kohdistunut huijausepäilyt, joka koskee hänen vanhaan steam-tilinsä VAC-banneihin.

SJ Gaming on laittanut Jampin tilalle tarkkuuskiväärin roolin uuden pelaajan ja hän on Toni “STOVVE” Liukkonen. Täysin tarkkaa tietoa ei ole vielä siitä, että onko Jampin koko ura paketissa vai jatkuuko pelaaminen ammattitasolla.

Voit katsoa SJ Gamingin twiittauksen upotettuna alta.

https://platform.twitter.com/widgets.js

Lähde/Logo: SJ Gaming

Elokuvista tuttu Fast & Furious saa oman pelin vuonna 2020!

0

Fast & Furious on amerikkalainen autoihin ja räiskintään liittyvä toimintaelokuva vuodesta 2009. Ajopelejä on markkinoilla riittämiin nykyään, mutta tästä elokuvasta ei olla tehty vielä lainkaan. Ensi vuoden toukokuussa julkaistaan kyseisestä elokuvasta ihan oma pelinsä, jonka nimeksi annettiin Fast & Furious – Crossroads.

Peliin ollaan saatu tuotua loistavasti myös elokuvista hahmoja nimittäin pelissä nähdään itse Vin Diesel sekä Michelle Rodriguezin hahmot. Jos pidät GTA tai muista ajopeleistä, niin tämä peli kannattaa ottaa haltuun. Peli on tulossa alustavien tietojen mukaan pelattavaksi PC:lle, XBoxille sekä PS4 alustoille.

Voit katsoa myös pelin oman trailerin joka löytyy alapuolelta.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=sKfTkNMYq90&w=560&h=315]

Mikä on Fortniten tulevaisuus??

Fortnite on suosittu peli – mutta onko pelistä kuitenkaan pidemmäksi aikaa eUrheilulajiksi? Tätä epäillään jo kansainvälisesti.

Fortnite on eittämättä tämän aikakautamme peli ja se on saanut nopeasti miljoonia pelaajia, mutta nyt sen tulevaisuudelle ammattilaispelinä on tullut harmaita pilviä ja syynä on tuottajan eli Epic Gamesin omat toimet.

Fortnite on tunnettu turnauspeli, jossa on ollut kovia palkintoja ja nyt Epic on juuri laittanut 14 miljoonaa dollaria uuteen Fortnite Winter Royale palkintopottiin – kun se viime vuonna oli vain miljoonan. Epic näyttää toimillaan olevansa vakavissaan pelin suhteen antaen mahdollisuuden pelin joukkueiden kehittämiseen ja voittojen jahtaamiseen, mutta samalla Epicin oman pelin voittopottiin panostaminen nostaa kysymyksiä ilmoille – miksei kukaan muu lähde sponsoroimaan peliä isosti?

Peliin ei ole saatavilla oikeastaan minkäänlaisia tulevaisuuden suunnitelmia tai edes revenue-sharing malleja joukkueille ja samalla pelin top striimaaja nimet joko lopettavat tai harkitsevat toisiin peleihin siirtymistä, niin tällä hetkellä näyttää siltä että Fornitea pitää hengissä ammattilaistasolla vain Epic Gamesin oma panostus, joka ei voi pitkällä tähtäimellä olla pelin omalta kannalta kovinkaan suositeltavaa.

Entä mitä kuuluu Aasiasta

Saman aikaisesti myös Tencent on laittamassa 5 miljoonaa omaa rahaansa PUBG mobiiliturnausten pottiin vuodelle 2020. Tämä koska Aasiassa pelaajamäärät ovat yhä nopeasssa kasvussa ja Aasian pelaajamarkkinoilla kärjessä ovat nimenomaan PUBG mobiilipelinä sekä Mobile Legends: Bang Bang pelit.

https://m.mobilelegends.com/en

Ammattilaistason CS:GO Suomessa

Counter-Strike: Global Offensive on Valven vuonna 2012 julkaisema peli. Kyseinen peli on jatkoa suositulle Counter-Strike -pelisarjalle. Muiden pelisarjan pelien tapaan peli nousi suureen suosioon tietokonepelaajien keskuudessa. Tämän ansiosta myös ammattilaistason CS:GO alkoi tulla suosituksi. Nykyään CS:GO on yksi seuratuimmista ammattilaistason peleistä. Myös Suomessa on oma ammattilaistason CS:GO -skene ja Suomesta on noussut suosittuja pelaajia, jotka pelaavat muualla maailmassa.

Miksi CS:GO on niin suosittu ammattilaistasolla?

Counter-Strike on Valven vuonna 199 tekemä, Half-Lifen modiksi tehty ensimmäisen persoonan ampumapeli. Modista tehtiin oma pelinsä vuonna 2000, ja peli keräsi nopeasti pelaajia. Jo vuonna 2004 siitä tehtiin toinen osa, Counter-Strike: Condition Zero. Samana vuonna kolmas osa, Counter-Strike: Source, julkaistiin. Vuonna 2012 sarjan neljäs peli, Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO) julkaistiin.

Pelisarjan alusta asti sen peleillä on ollut jonkinlainen ammattilaistason skene. Pelien monimutkaiset mekaniikat ja nopea tahti tekevät siitä hyvän pelin ammattilaistasolle. Peliä on erittäin kiinnostava pelata, ja ammatilaispelaajia on kiinnostavaa katsoa. Pelin tyylin ja suuren kannattajamäärän ansiosta pelillä on vahva ammattilaistason skene, joka ei tule hiipumaan vielä hetkeen.

Tunnetuimmat suomalaiset CS:GO -joukkueet

Kaikki CS:GO -skeneä seuraavat tietävät varmasti ENCEn. Slaava ”Twista” Räsäsen valmentama joukkue on ehdottomasti Suomen menestynein joukkue. Heidän parhain saavutus arvokisoissa on toinen sija IEM Katowice 2019 -turnauksessa. Joukkueen suosio on ollut laskussa syyskuusta lähtien, kun Aleksi ”Aleksib” Virolainen penkitettiin, ja tilalle otettiin ENCEn vanha pelaaja, Miikka ”suNny” Kemppi.

Muita tunnettuja CS:GO -joukkueita Suomessa ovat HAVU Gaming, KOVA Esports ja SJ Gaming. Nämä joukkueet eivät ole menestyneet yhtä paljon maailmalla kuin ENCE, mutta Suomessa heillä on vahva asema.

CS:GO -turnaukset Suomessa

Suomessa ei olla pidetty montaa kansainvälistä CS:GO -turnausta. Ainoa suuri turnaus oli syksyllä 2019 pidetty Arctic Invitational -turnaus. Turnauksen palkintokassa oli 100 000€. Turnaukseen osallistui neljä joukkuetta: FURIA, CR4ZY, Cloud9 ja SJ Gaming. Turnauksen voitti FURIA. Turnauksen ainut suomalaisjoukkue, SJ Gaming, tuli viimeiseksi turnauksessa.

Suomen seuratuin CS -liiga on FEL (Finnish eSports League). Siellä pelaa aiemmin mainittuja joukkueita, ja myös muita joukkueita, kuten Helsinki REDS ja Menance.

Monet ihmiset tykkäävät lyödä vetoa siitä, kuka tiimeistä voittaa turnauksen. Nettikasinoilla voi lyödä vetoa e-urheilutiimeistä ja niillä voi myös pelata muita uhkapelejä. Esimerkiksi Galaksino tarjoaa tavallisia kolikkopelejä asiakkailleen.

Menestyneimmät suomalaiset CS:GO -pelaajat

Menestynein suomalainen CS:GO -pelaaja on Aleksi ”allu” Jalli. Hän on ENCEn pelaaja, ja hänet tunnetaan erinomaisista AWP-taidoistaan. Jalli on pelannut aiemmin muissa tunnetuissa joukkueissa, kuten FaZe:ssa, NiP:ssä ja OpTic Gamingissä.

Toiseksi menestynein suomalainen CS:GO -pelaaja on Miikka ”suNny” Kemppi. Kemppi pelaa nykyään ENCEssä. Kemppi on kova osuja sarjatuliaseilla, ja hän pelaa joko riflerinä (sarjatuliasemies) tai entry fraggerinä (pommialueen avaaja). Kemppi on pelannut Jallin tapaan ulkomailla eri joukkueissa, kuten mousesportsissa ja PENTA Sportsissa.

Muita menestyneitä suomalaisia CS:GO -pelaajia ovat mm. ENCEssä pelaavat Sami ”Xseven” Laasanen, Jere ”sergej” Salo, Jani ”Aerial” Jussila, Aleksi ”Aleksib” Virolainen ja Otto ”ottoNd” Sihvo.

Lopuksi…

Suomen CS:GO -skene on alati kasvava. Suomesta nousee koko ajan suuria CS:GO -lupauksia. Yksi hyvä esimerkki tulevasta suomalaisesta CS:GO -supertähdestä on SJ Gamingissa pelaava Elias ”Jamppi” Olkkonen. Vasta 18-vuotias pelaaja on osoittanut uskomattomia taitojaan AWPlla noin vuoden ajan ammattilaistasolla.

Suomessa CS:GO on osana monen nuoren elämää. Usein peliä aletaan pelaamaan, koska muut kaverit pitävät myös pelin pelaamisesta. Vanhemmat ihmiset näkevät CS:GO:n vain ampumispelinä, mutta sen pelaamisesta on oikeasti hyötyä. Esimerkiksi silmä-käsi-koordinaatio parantuu peliä pelatessa. Toinen hyödyllinen taito, englannin kielen osaaminen, parantuu. Pelissä käytetään puhekommunikaatiota, ja pelikaverit voivat olla ulkomaalaisia. Heidän kanssa joutuu puhumaan englantia, jolloin pelkästään englannin kielellinen taito ei parane, vaan sen puhuminen myös parantuu.

Tällä kikalla saat Netflixiin yli 2500 elokuvaa lisää

VPN-yhteyden avulla voit katsoa USA Netflix valikoimaa

Oletko katsonut Netflixin valikoiman jo läpi? Tai eikö suosikki tv-sarjasi näy Suomen Netflixissä? Suomen Netflixissä on vain noin 1700 elokuvaa ja 300 tv-sarjaa. Muissa maissa Netflixin tarjonta on huomattavasti laajempi. USA:n Netflixissä on yli 4300 elokuvaa ja yli 1300 tv-sarjaa. Kaiken kaikkiaan Netflixissä on vajaa 14 000 erilaista elokuvaa ja sarjaa. Yksinkertaisella kikalla voit katsoa kaikkia Netflixissä olevia elokuvia ja tv-sarjoja mistä tahansa maasta.

Miten katson USA:n ja muiden maiden Netflix elokuvia ja sarjoja?

Olet varmaan joskus kuullut VPN-yhteyksistä? VPN-yhteyden avulla käyttäjä voi muuttaa sijaintiansa haluamaansa maahan ja suojata internet liikenteensä. Voit tutustua parhaisiin vpn-palveluihin vpngorilla.com sivustolla.

Löydät Netflix VPN artikkelista VPN-palvelut, jotka toimivat Netflixin kanssa. Valitse haluamasi VPN-palvelu ja asenna se tietokoneellesi, puhelimeesi tai tablettiin. Valitse VPN-palvelusta haluamasi sijainti ja siirry sen jälkeen selaimellasi Netflixiin. Sinulle avautuu Netflixistä valitsemasi maan elokuva ja tv-sarja tarjonta. Nyt voit nauttia suuremmasta elokava ja tv-sarja valikoimasta. Useat VPN-palvelut tarjoavat lisäksi rahat-takaisin takuun, joten voit kokeilla VPN-palveluita täysin riskittä.

USA Netflixistä löydät useita suosittuja sarjoja. Esimerksiksi:

  • Dexter
  • Criminal Minds
  • Blue Bloods
  • Arrested Development
  • Greyn Anatomia
  • Shameless
  • Parks and Recreation
  • The Walking Dead
  • Supernatural
  • Frasier

Mitä muuta hyötyä VPN-palveluista on?

VPN-yhteyden avulla voit selata nettiä kaikkialla turvallisemmin. Jos käytät nettiä esimerkiksi kahvilan tai muun paikan verkossa vaarannat yksityisyytesi. Suojaamatonta internet liikennettä on mahdollista vakoilla. VPN-yhteys piilottaa ja suojaa sijaintisi kaikkialla missä liikut.

VPN-yhteyden avulla voit myös katsoa suomalaisia tv-kanavia ulkomailla. Esimerkiksi voit katsoa MTV:n Katsomoa tai CMorea helposti valitsemalla VPN-yhteden sijainniksi Suomen.

Maksullinen vai ilmainen VPN? 

Monet etsivät itselleen ilmaista VPN-palvelua, mutta se ei aina kannata. Useat ilmaiset VPN-palvelut myyvät kuluttajien tietoja eteenpäin. Valitsemalla laadukkaan maksullisen VPN-palvelut, saat käyttöösi kaikki ominaisuudet mitä tarvitset ja voit selata internettiä ilman, että yhteyden nopeus kärsii. 

Mitkä ovat parhaita VPN-palveluita?

Markkinoilta löytyy useita erilaisia VPN-palveluita, jotka toimvat niinkuin pitääkin. Meidän suosikkimme on NordVPN. NordVPN tarjoaa armeijatason suojauksen ja se on hinnaltaan kohtuullinen. Toiseksi paras VPN-palvelu on ExpressVPN, joka tarjoaa erittäin nopean yhteyden. ExpressVPN on hieman kalliimpi, mutta ominaisuuksiltaan se on aivan kärkipäätä.